Vielä eilen aamupäivällä oli se ollut harvinainen otus ja tavattu ainoastaan hienoimmilla pöydillä; mutta sitten iltapuoleen tuli vielä yksi jaala lisäksi — oli ollut hyvä kalaonni siellä ulkona Valassaarilla, — ja taaskin tänään kaksi täpö täysinäistä, niin että niitä oli ihan ylenmäärin.
Totta tosiaankin oli makrilleja tullut!… Se on, semmoisia makrilleja, joita työmies pystyy ostamaan. Nyt oli niitä saatavina viiteen tahi kuuteen killinkiin kappale sekä siellä kalasillalla että täällä joella. Keinottelevat myymäeukot kantoivat niitä kopissa kaupungin kaikkiin syrjäseutuihin.
Ja tiensä ne löysivät nyt kaikkialle, missä vaan oli ainoakaan reikä, mistä sopi alas luikua, pata taikka pannu, missä saattoi keitetyksi tahi paistetuksi tulla — kaikkiin laivakeittiöihin satamassa, suuresta, uljaasta höyryaluksesta ja fregattilaivasta noihin keitinuuneilla varustetuihin halkojahteihin ja pieniin kannellisiin jaaloihin saakka, joissa väki lepäili ja paistoi kesäillalla — kaikkiin takapihoihin ja pienille syrjäkaduille, aina maakerroksesta ylimmäiseen ullakkohuoneesen saakka. Työmiehet ja pienet käsityöläiset, miehet ja naiset kävelivät tänä helteisenä iltana yksi tahi kaksi taikka kolme makrillia kädessään, aina sen mukaan, miten heillä suita kotona oli. Paistetun makrillin hajua tuntui korttelittain kaupungissa!
Kalat täytyi myydä, ilma oli niin kamalan kuuma! —
"Niin, oikein siunatun lämmin ilma", vastasi Andersenin mummo huumaantuneena, — "joka kaupunkia siunaa kaikilla näillä makrilleilla!"
Tällä kalalla on myös ollut kammoluulonsa, joita vastaan on taistella täytynyt, vaikka se, sangen vaatimattomasti kyllä, ei ole pyytänytkään parempaa suosiota, kuin syötäväksi päästä! Sillä on ollut, näet, maineensa, että se on Pohjanmeren kannibali, oikein suora ihmistensyöjä, ja että sen lihan mustuus on tullut uponneista merimiehistä!
— Nikolai ja Silla olivat myös alhaalla veneiden luona saadakseen näppiinsä osansa illan herkuista. Ei ollut Silla turhan vuoksi koko lapsuutensa ikää laivasillan lähellä asunut, ja kaapata pois paras kala juuri eukkojen nenän edestä — se oli vaan turhan pieni temppu hänelle!… Hän seisoi hartaasti tinkien ja kurkotteli veneesen.
"Kiitoksia tuhansia, mummo; mutta älkää päivänpaahtamaa makrillinnahkaa minulle turkuttako! — Antakaa noita, jotka tuolla tuhdon alla loikovat — ne kaksi, — juuri ne, ne!"
Hän punnitsi niitä käsissään nähdäksensä, olivatko ne kiinteitä ja tanakoita.
Nikolai työnsi jo kätensä housunsataskuun; mutta Silla nakkasi halveksien makrillit alukseen jälleen.