"Nämähän ovat jo vanhoja kuin taivas… silmätkin himmit kuin sarvilyhty!"
"Nuo kauniit…"
"Ole sinä vaiti, Nikolai! — — Jos meidän täytyy tuollaisiin tyytyä, mummo, niin saatte luvan heittää pois killingin taikka pari…"
Ne pantiin todellakin viiteen killinkiin kappale. "Sinäpä olet todellakin mokoma kauppamies, Nikolai!" härnäsi Silla Nikolaita kotimatkalla. "Mutta, näetkös, miten suuria ja tuoreita nämä ovat?…"
Siellä ylempänä seisoi Barbro rapullaan, käsi otsalla tähystellen, eikö Nikolai kaloineen jo pian saapuisi.
Joka siivosti ja säädyllisesti kulki tietä eteenpäin, se oli Silla, ja hänen kanssaan pakinoi Barbro rapultaan, kunnes Nikolaikin viimein tallusteli ylös kantaen niitä kahta makrillia.
Niin, totta kait täytyi Sillan poiketa huoneesen ja koitella, miltä ne maistuisivat; — eihän milloinkaan saattanut kysymykseenkään tulla, että Barbron kunnia ja ylenpalttinen vieraanvaraisuus muuta suvaitsisi!
Siellä keittiön uunissa Barbron luona käristettiin ja paistettiin makrillit tänä valoisana iltana. Tuo omituinen, vähäisen kitkerä paistinhaju tunkeutui yhä tuntuvampana ja haluttavampana uunista ulos.
Sitten piti palaset kääntää, panna uutta rasvaa pannuun, — taas kirinätä!…
Haju tunkeutui avoimesta akkunasta kauaksi kadulle.