Hän oli melkein hurjistunut, ja hänen silmänsä oikein säkenöivät, kun hän ajatteli kaikkea sitä pakkoa ja työtä, jota hänen täytyi kestää.
Mutta jos ei hän jutellen sitä tyhjentänyt, mikä hänen sydäntänsä täytti, näytti hän sortuneelta — aina sortuneemmalta joka kerralla, Nikolain mielestä. Hänen kasvoistaan kuvasteli, hänen nähdäkseen, niin surullisen valittavainen muoto.
Ei ollut mitään muuta keinoa kuin purra hampaitaan yhteen ja takoa — ja toivoa vapautuksen aikaa talveksi!…
Jörgine Korneliussen, joka asui lähimmässä naapuritalossa, sama, joka neuloi suutareille — hän oli sellainen hiljainen, siivo tyttö! Hänen kanssaan saisi Silla seurustella, tuumi Holmannin matami; hän alkoi, näet, tulla käsittämään, että silläkin asialla, nimittäin velvollisuuksiinsa totuttamisella, myöskin saattaa olla rajansa! Sunnuntaisin he voisivat vuorottain hyvin käydä toisiansa tervehtimässä, sillä tavalla he olisivat heidän silmäinsä alla sekä siellä että täällä!
Ja Holmannin matami salli vielä senkin lisäksi, että Silla eräänä sunnuntaina saisi mennä kävelyretkelle alas kaupunkiin. Täytyihän toki jotain huvia nuorilla ihmisillä silloin tällöin olla!
Silla oli koko viikon odotellut tätä sunnuntaita oikein kärsimättömän hartaasti, juuri kuin lintu, joka on häkistä laskettava, ja sen aamun koite valaisi suuria toiveita, mitä päivä mukanansa toisi…
Muhennus ja kaalikset eivät tuntuneet tänään ensinkään valmistuvan, niin että olisi saattanut päivällistä syödä. Ja sitten vielä piti sen jälkeen niin tuskastuttavan kauan odotella Jörgineä, jonka vaatetus ei ottanut valmiiksi joutuakseen.
Vihdoinkin hän tuli, vyötäisiltä kurottuna ja virkattu rimssu kaulassaan. Mitä laatua öljyä tahi rasva-ainetta se oli, jolla hän oli hiuksiansa tahrannut, jääköön tässä mainitsematta. Kuitenkin tunsi Silla itsensä ruskeassa olkihatussaan ja sileässä, valkeassa kauluksessaan sillä hetkellä mitättömän arvoiseksi hänen rinnallansa. Mutta siitä huolimatta hän kuitenkin kiirehti käsikoukkuun ystävättärensä kanssa; — nyt oli heidän lähteminen ulos huvitteilemaan!…
Ja alaspäin kaupunkiin nyt mentiin, — ja Silla pureksi kärsimätönnä suitsiansa päästäkseen kylliksi aikaiseen, jotta voisi kaikkiin päivän huvituksiin osalliseksi käydä.
Kaduilla ja puistoissa kuljeksi näin ylhäisten aikana, sunnuntain iltapäivällä, suuri yleisö komeissa vaatteissaan edes ja takaisin toinen toistaan katsellen; ja Sillalla ja Jörginellä oli kylliksi aikaa toiselleen huomauttaa hienoimpia kuosivaatteuksia, — erittäinkin noita leuan alla irrallaan kierteleviä ja sitten selän taakse jälleen viskattuja pitkiä, valkeita, häilyviä huntuja! Tämän lisäksi vielä valkeat olkihatut vaaleansinisine tahi vaaleanpunaisine nauhoineen ja ruususolmuineen tulivat sitten heidän hartaimman ihmettelynsä esineiksi.