He kävelivät ylöspäin, ja he kävelivät alaspäin, kadottivat nähtävistään ja tapasivat uudestaan samat puvut ja samat jäykät, tyynet sunnuntainaamat…

Tätä oli nyt jo niin kauan kestänyt ja kyllästyttävän moneen kertaan nähty, ja Silla vaati, että mentäisiin johonkin muualle, jonka tähden siis Jörginen johdolla tehtiinkin kävelyretki linnoituksen ympäritse.

Luonnosta he eivät välittäneet; he tapasivat vaan siellä ja täällä jonkun väsyneen, kaikkeen kyllästyneen olennon, joka silminnähden ei tiennyt, millä kuluttelisi tämmöisen sunnuntai-iltansa, ja sen tähden aina toisinaan seisahtui ja tirkisteli ylös puihin.

Päivystäjä huusi pitkäveteisen komennussanansa. Se lähti juuri kuin leveä haukotus hänen suustaan päivällislevon jälkeen. — Tyynellä, kirkkaalla vuonolla oli veneitä ja laivoja, jotka ajelehtivat veden pinnalla päivän helteessä ilman tuulta…

Täällä ei ollut mitään nähtävää; ja sitten lähdettiin taas alaspäin satamaa kohden.

Tyhjää oli sielläkin; sunnuntailepo vallitsi… Laivatkin olivat tipo tiessään!

Taaskin retki ylöspäin kaduille!

Torilla oli koolla muutamia joutilaita voimia, jotka olivat keksineet erityisen huvitilaisuuden sunnuntaikseen "nakkien kelloja" juuri heidän takanansa kirkkoon soitettaessa, ja sinne kansaa kulkikin iltasaarnaa kuulemaan. Väsyneinä, kyllästyneinä ja janoisina he jatkoivat kävelyänsä pitkin katuja, kunnes ennättivät tuohon kirjavaan ihmisvirtaan, joka pyrki alaspäin rantasillalle, missä höyrylaiva herkeämättä tuli ja meni saatellen ihmisiä vuonon ylitse saarille.

Tässä syntyi erimielisyyttä.

Jörginen mielestä oli siinä niin liian paljo väkeä, ja kentiesi oli muutenkin sopimatonta mennä laivaan nyt, kun jo alkoi olla myöhäistäkin.