Mutta Silla arveli, että he olivat nielleet tomua jo kylliksi kauan kaduilla, ja että heidän kyllä sopisi käyttää hyväkseen se lyhyt aika, mitä vielä oli jäljellä. Vai haluttiko kentiesi Jörgineä palata kotiin tyytyväisenä siihen huviin, mitä hänellä oli ollut?
Vilvakalta ja raittiilta tuntui istua ilmanvirrassa siellä höyrylaivan kokassa ja lepäillä hiukkasen turhanpäiten kierreltyään ympäriinsä helteisessä ilmassa!
Sitten astuttiin tästä täyteen tungetusta höyrylaivasta maalle saareen, missä väki jälkeenpäin katosi moniin varjokkaisin lehtikujiin.
Heti maalle tullessa viittoi suuri huvipaikka, joka siinä koko lahdelmaa vallitsi, tulijoita luokseen houkutellen, kaikki portit selkko selällään, ja hyppysoiton säveleet virtasivat sieltä menijätä vastaan. Siellä sisäpuolella oli iloa ja elämää!
Silla seisahtui kurkistellakseen sinne ja soittoa kuunnellakseen, mutta pahasti suuttuneena tempasi Jörgine hänet mukaansa.
Että säädyllinen tyttö pysähtyy semmoiseen paikkaan!…
Silla astuskeli hitaasti mukana; he kuulivat hyppysoiton ilahduttavia ja kiihdyttäviä säveleitä koko matkan kulkeissaan lauta-aidan vierustaa, ja Silla ahmi niitä molemmin korvin, ja veri aaltoili tahdin mukaan hänen suonissaan.
Vähäistä ylemmäksi, missä polku poikkesi toisaalle päin, jäi hän taas seisomaan; ei hän voinut jättää kuuntelematta soitantoa, ja suututti Jörgineä vielä silläkin, että meni ihan lauta-aidan viereen saakka ja yritteli sisäpuolelle tirkistellä.
Jörgine uhkasi heti paikalla hänet jättää!… Hänen täytyisi kuitenkin säilyttää kunniatansa eikä seistä siellä! Hän puolestansa pitäisi itseänsä liiaksi hyvänä ja olisi liian arka kunniastansa edes kuunnellaksensakaan tuommoista elämätä ja menisi mieluummin siitä niin etäälle kuin mahdollista olisi!…
Hän oli sanomattoman katkera.