Barbro huokasi raskaasti… Hän saattaisi yhtä mielellään madella kerrassaan maan mustaan multaan!
Nikolai vaan naputteli sormiaan ja tirkisteli oikein järkähtämättömän päättäväisenä permannon rakoon.
Kun hiljaisuutta oli kestänyt jo kärsimättömän kauan, niin että Barbro oli siitä varma, ettei vastausta tulisi, alkoi hän hiljaa itkeä.
Hän oli sentään ajatellut, nyyhkytti hän, että kun hänellä oli poika, joka oli mestarisälli, niin ei hänen tarvitsisi kuitenkaan olla varsin turvatonna maailmassa!
"Tiedäthän sinä, äiti, miten surkeasti itse tarvitsen killinkini!"
Ja taaskin vastahakoista hiljaisuutta, ja Barbron puolelta nyyhkimistä ja silmäin kuivailua.
"Olisi kentiesi syytä ottaa punnitakseen, kannattaako tuo kauppa!" virkahti viimeinkin Nikolai varovaisesti.
Tahtoisiko sitten Nikolai, että hänen pitäisi heittäytyä nurin niskoin kuin lehmä, joka jouluksi teurastettiin? huudahti hän sortuneella äänellä. — "Eikä rahaa tätä enempää!"
"Minä vaan tarkoitin, että parasta olisi ajoissa lakata!"
Mutta nämä sanat sattuivat kuin tulikipinä ruutiin; Barbro nousi, punaisena kuin tiilikivi… Vai niin! Siis vaati hänkin, että hänen pitäisi ovensa sulkea!