Jotenkin samaan tapaan kuin hänen äsken mainitsemansa hyödyllinen eläin, kun se itsensä irti riuhtaisee ja tiehensä laukkaa, ryntäsi hän huoneesensa ja sieltä sitten samaa tietä keittiöön takaisin…
Mutta jos Nikolai luuli hänen aikovan masentua ja lyövän rukkaset pöytään kaikkein ihmisten pilkaksi ja ilveeksi, niin kauan kuin hänen tarvitsi ainoastaan mennä ja ottaa omalta Ludvigiltansa lainaksi niin paljon kuin halutti vaan, — niin siinä hän suuresti erehtyi!…
Barbro oli nyt varsin hurjalla päällä. Ei hän tahtonut enää toista kertaa suorastaan häviöön joutua Nikolain tähden! Siinä oli kyllä jo riittämään saakka, kun Nikolai jo kerran maailmassa oli hänet puulle paljaalle saattanut. — Nii-in, ei tarvinnut ensinkään Nikolain siinä istua suu auki eikä ammotella häntä kuin härkä uutta porttia!… Minkä tähden hän joutui karkoitetuksi Wejergangin perheestä, jossa hän niin mainiosti eli, eikö juuri sen vuoksi, että Nikolai oli iskenyt nyrkkinsä pääkonsulin Ludvigiin?… Nii-in, hän sai ihmetellä niin paljon kuin tahtoi, mutta juuri sen tähden hän onnellisesta olostansa avaraan maailmaan turvatonna karkoitettiin… Ja kun sitten viimein siksi tuli, että Nikolai olisi kyllä saattanut häntä hiukkasen holhota ja auttaa, — silloin oli hänellä jo toinen, kenen hyväksi rahansa uhrasi!
Mutta se oli tässä kiusallisinta, että Nikolai vielä tahtoi kieltää häntä sen luokse pakenemasta, joka oli yhtä hyvä kuin hänen oma lapsensa, kun nyt hätä päälle pakkasi!
Siitä ei kuitenkaan mitään tulisi! Jos ei Nikolai tahtonut häntä auttaa, niin saisi tyytyä siihen, että hän turvautuisi häneen, joka voisi, nyt, kun on ratkaistavana, oliko puoti ja tulonlähde suljettava!…
Ei… sielunsa ja elämänsä kautta, konkurssia ei hän tahtonut tehdä, ei! — Hän löi nyrkkiänsä pöytään, niin että vaskirahat kassalaatikossa hyppivät.
… Hyvä oli sentään, että tämä tapahtui tällä viikolla, sillä seuraavalla lähtisi Ludvig ulkomaille pariksi kuukaudeksi, niin hän oli itse sanonut siellä Barbron luona ollessaan toispäivänä, niin että hän ja Sillakin sen kuulivat.
Nikolai oli kovin vaalea. Hänen suupieluksensa vavahtelivat, ikään kuin olisivat värisseet, ja hän pyyhkäsi pari kertaa otsaansa kädellään…
Pitkäveteinen silmäys kohtasi äitiä; tuntui siltä, kuin Nikolai olisi pelännyt alkavansa kammota häntä!
"Sinä saat rahat!"