Se oli hän, joka pääsyliput heille oli antanut, siitä hän oli nyt ihka varma!

Hänen sydämensä löi ja hypähteli, ja ihan täyteen se jo tuli kaikenmoisia tuumia ja aikomuksia sekä sinne että tänne päin…

Kotiin hän tuli niin hajamielisenä, että Holmannin matamin täytyi vihdoinkin kysyä, oliko hän jo kokonaan tauonnut järkeänsä viljelemästä.

Hän luikahti seisomaan ja tirkistelemään pesukaapin ylitse kuvastimeen…

Hänen silmänsä, olivatko ne noin hirveän mustat?… Pisamia tuossa kyllä oli. Oli tosin keinoja pisamia vastaan… mutta noin paljolle kuin niitä näytti olevan, mitäpä niille nyt voi… Vanha kuvastimen lasi oli niin täynnä pilkkuja ja koloja elohopeassa!…

Holmannin matami näki ihmeekseen Sillan seisovan ja hankaavan ja henkivän ja puhdistavan kuvastinta. Uusi into oli kait tyttären sydämessä herännyt!

* * * * *

Kolmannen markkinapäivän iltana astuskeli Nikolai lyhtyjen valossa ylös tehtaalle päin. Hän oli pitänyt omia markkinajuhliansa, ostanut neuloma-arkkusen, jolla aikoi odottamatta Sillaa ilahduttaa — kuvastinkin oli siinä kannessa — ja iltapäivällä hän oli sen kiskoittanut ja vielä hienon lukunkin siihen sovittanut.

Tottapa onnistuisi jollakin keinolla häntä tavata ja näyttää se hänelle; — niin helposti se aukesi ja sulkeutui kuin rasvattu, ja säntilleen kävi lukkokin!…

Ja sakset ja neulasäiliön hän oli sinne sisään pannut. Itse saisi
Silla avaimen talteensa, mutta arkkusen ottaisi hän säilyttääkseen.