Lymalla oli aina muassaan pieniä tuliaislahjoja Jannen lapsille, ja erittäin hyvä ystävä oli hän vanhimman eli Martin kanssa, joka oli jo olemassa sinä vuonna, jolloin hän pelastui saarelta ja jolloin Marina niin uskollisesti hoiti hänen äitiään. Ensinnä hyväili hän vaadinta ja antoi sille suolaa, sitten lypsi hän sen, ja Martti, joka seisoi hänen vieressään, sai juodakseen lihavaa, hyvänmakuista maitoa.
Parin tunnin kuluttua olivat porot lypsetyt, ja nyt uudistuivat äskeiset temput. Varjot lehtipuiden välissä pitenivät, eläimet kiiruhtivat rinnettä ylöspäin tavallisille rauhallisille laitumilleen tunturin laella — huudot ja koirien haukunta etenivät etenemistään tyynessä kesäillassa.
Myöhemmin kokoontuivat perheen jäsenet, suuret ja pienet, vieläpä palvelijatkin, vanhuksen teltan edustalle kuuntelemaan seikkailuja ja juttuja. Matti Nutto, joka istui pölkyllä teltan ovella, otti esiin tuluksensa sinisestä, siihen tarpeeseen laitetusta kaulahuivistaan, iski tulta ja sytytti pienen, mustan piippunsa. Vedellen savuja, joita sitten puhalteli illan ilmaan, kuunteli hän vanhaa Sillaa, joka vanhuuttansa vavisten istui ja kertoi sekä silloin tällöin joko alkoi omia aikojaan laulaa hyräillä tai vaipui uneen, jolloin häntä oli heräteltävä.
Toisina iltoina pidettiin "joikauksia", se on: istuttiin ympyrässä kyyrysillään, ja laulettiin pieniä tilapäisiä lauluja — enimmiten jonkun kunniaksi; mutta usein sisälsivät laulut myöskin joitakuita vihjauksia tai pilkanpistoa. —
Eräänä tällaisena iltana kuuli Martti kerrottavan Hopea-Saarasta, joka kuljeksi ympäri Lapinmaan tuntureilla, hopeinen vyö sielikkonsa alla. Hänellä oli — sanottiin — arpakannus, ja hän osasi loitsia. Tämä juttu ja moni muu samanlainen antoi alituista askaretta Martin mielikuvitukselle, ja elintavat tuolla alhaalla Lapinmaassa väikkyivät aina sadunkaltaisessa hohteessa hänen ajatuksissaan.
* * * * *
Yritteliäs Stuwitz oli luonut silmänsä Lapinmutkaan ja huomannut tämän erinomaisen hyvin soveltuvan kauppapaikaksi. Siinä oli näet harvinaisen sopuisasti kaikki semmoiseen välttämättömät edellytykset: hyvä satama, kalakari aivan vieressä, sekä sen ohessa tilaisuutta yhdistää koko sen puoleinen mannermaa siihen lappalaiskaupan liikkeeseen, minkä kalastusretkille ohitse kulkevan rahvaan tarpeet synnyttivät.
Skorpöllä asuvat perheet saivat hänestä siten yhteisen vihamiehen.
Stuwitz tahtoi hyvällä tai pahalla saada pois saaren nykyiset asukkaat, jotka olivat asettuneet juuri parhaimmalle kauppapaikalle. Tämä ei kumminkaan ollut mikään helppo asia, sillä tässä tuli monien etu kysymykseen.
Lapinmutkasta hän sai kovan vastuksen, suomalaisen puolta kun vielä pitivät lappalaisetkin, jotka eivät mistään hinnasta tahtoneet kadottaa vanhaa porotietään eikä vanhoja laidunpaikkojaan. Janne ja Marina taas, jotka rakastivat kotoansa ja kalakariansa, vastasivat vältellen, että he aikoivat jäädä Skorpölle, niin pitkäksi aikaa kuin suomalainenkin; sillä hinta, minkä Stuwitz heille tarjosi, ei riittäisi pitkälle, heidän kun oli jossakussa toisessa paikassa alkaminen uudestaan.