Aamun valjetessa oli merellä outo näky nähtävänä. Siellä kiersi muuan vene lakkaamatta ympyrää, eteenpäin pääsemättä. Veneessä, joka oli viisihankainen, istui kaksi miestä, houriotilassa samalta puolen soudellen. Toinen miehistä oli nääntynyt, kun pelastusvene saapui hätään; kolme kuollutta makasi veneen pohjalla. Elossa olevat olivat kestäneet talviyön myrskyn köyttäytyneinä kiinni mastoon.
Päivemmällä ajoivat laineet rannalle kaatuneen, tyhjän veneen, jonka kölissä törrötti viisi eheää puukkoa ja yksi taittunut. Puukoista olivat veneessä olleet pitäneet kiinni niinkauan kuin jaksoivat.
Heggelundin sisarenpojan pelastuksen tähden tarjosi Stuwitz Jannelle tavaroita velaksi; hän ilmoitti myös mahdolliseksi, että oikeusjuttu voitaisiin jättää sikseen. Niin kova kuin hätä olikin, olisi Janne tuskin sittenkään vastaanottanut mitään lahjaa Stuwitzilta, ja nyt oli tämän hänen verivihollisensa äänessä — ja tuskinpa satunnaisesti — jotakin, joka viittasi siihen, ettei Janne suinkaan olisi ryhtynyt pelastukseen, jollei olisi toivonut siitä itsellensä hyötyä. Janne vastasi sentähden lyhyesti ja jyrkästi, että mitä hän oli tehnyt, ei ollut tapahtunut rahojen tähden, ja ettei Stuwitz voisi vapauttaa eikä langettaa häntä varkaudesta — sen kyllä tekisi esivalta. Sen sanottuaan Janne valmistausi lähtemään. Sörsalmella, kumma kyllä, hänen onnistui saada velaksi mitä hän talvikalastustansa varten tarvitsi. Syytä tähän ei Janne voinut tietää; mutta se piili pienessä kirjeessä, jonka nuori Antti Heggelund, kuultuaan Stuwitzin ja Jannen keskustelun, oli kirjoittanut ja lähettänyt Sörsalmelle erään Jannen omassa veneessä kulkevan kanssa.
Kun Janne ja Martti jouluaattona tulivat kotiin, tunnusti Marina olleensa kovin levoton heidän tähtensä hirmumyrskyn raivotessa.
Suuresti oli Marina iloissaan siitä, että Jannen oli onnistunut Sörsalmella saada kalastustarpeensa, mutta vielä enemmän siitä, että hän oli pelastanut kaksi miestä kuolemasta. Sitten tiesi Marina puolestaan kertoa, että vanha Lövön Iisko oli kuollut, mikä tapaus koski skorpöläisiä hyvin likeltä. Mutta kun Marina illalla joulukynttilän sytytettyänsä kertoi Jannelle, mitä kasvatusisä oli hänelle uskonut — minkä hän nyt oli oikeutettu kertomaan — ja sitten otti hääpäähineestään esiin rintaneulan, niin Janne nosti hänet äkkiä polvelleen, ja Marina näki kummaksensa, että kyynel kiilsi hänen silmässään. Muuten aina niin maltillisen miehen tavaton mielenliikutus huolestutti ja peloitti häntä.
Martti koetti turhaan saada selville, mikä isään oli mennyt, kun hän oli äkkiä muuttunut niin ihmeen iloiseksi; mutta Marina osasi siitä ottaa selvän. Ja Janne otti sitten esiin viulun ja soitti ainoan polskan, minkä hän osasi, ja lapset tanssivat. Tuli rätisi takassa jouluruoan kiehuessa; makeisia tarjottiin, ja ihmeteltiin pöydällä seisovaa joulukynttilää — ainoaa, jonka Marina oli valanut. Tuskin sanottavaa valoa se jaksoi luoda ulos pienten, himmeäin ikkunalasien läpi; mutta niiden silmät, jotka jouluiltana taistelivat merellä, näkivät varmaankin valon loistavan vuoren halkeamassa olevasta köyhästä, matalasta majasta meren rannalla.
* * * * *
Kaikkialla kerrottiin sen jälkeen, kuinka Janne Sakarinpoika oli pelastanut Antti Heggelundin hukkumasta tuossa kauheassa myrskyssä, laskemalla suoraan viisihankaisen kölin päälle. Tämä oli uhkayritys, joka sai kummastumaan nekin, jotka tiesivät, että tuollaista oli muka ennenkin tapahtunut. Vouti — pieni, paksu herra Rawn — "mietti", kuten hän sanoi, vallan kaksi vuotta, tulisiko hänen esittää "pelastusmitalin" antamista Jannelle. Ja kun hän viimein päätti tehdä sen, oli asia jo tullut liian vanhaksi.
Heggelundin perheessä oli Antin pelastus ollut monen keskustelun alaisena. Se oli tavallansa herättänyt huomiota, ja niinkuin luonnollistakin oli, tahtoi Heggelund jollakulla tavalla osoittaa kiitollisuuttansa siitä. Päätettiinpä sentähden, että, koska Janne kieltäytyi vastaanottamasta rahapalkintoa, Antti matkustaisi Skorpölle tarjoomaan Martille puotipojan paikkaa, jonka ohessa hänellä myös oli lupa vakuuttaa, että Martin tulevaisuudesta pidettäisiin huolta, jos poika käyttäytyisi hyvin.
Tämä tarjous ei ollut Jannen eikä Marinankaan mielestä hylättävä. Mutta kun Antti vaati, että Martti kohta paikalla ja hänen seurassaan muuttaisi Heggelundille, niin sanoi Marina mieluummin suovansa, että pojalle jätettäisiin aikaa jäähyväisiin. Äiti tahtoi näet hankkia uusia vaatteita pojalleen, jottei tämä aivan ryysyisenä saapuisi hienon herrasväen luo — niinkuin hän sittemmin tunnusti Jannelle.