Eräänä päivänä hän vaipui syvään alakuloisuuteen. Hän makasi kalpeana ja sairaana vuoteellaan. Viimein tunnusti hän huolestuneelle ystävälleen, että hän kirjeellisesti oli kosinut tuomarintytärtä Julieta, joka usein, ja nyt viimeksi joulun aikana, oli vieraillut Heggelundin luona; Antti oli rakastanut häntä aina siitä saakka kun hän enonsa luona hänet ensi kerran näki. "Ja nyt on asia saanut loppunsa", sanoi hän surullisella äänellä ja nousi vuoteessansa; "valtuutetulla on virka, minulla ei; ja Julie on vastannut isänsä tahdon mukaisesti." Antti ei sanonut ymmärtävänsä, minkä takia hän nyt enää lukisi ja tekisi työtä. Kaikki oli nyt hänestä yhdentekevää. — Hän oli synkkä kuin ukkospilvi tämän sanoessaan.
Martin tuli oikein totinen sääli ystäväänsä; mutta viimeisiä sanoja kuullessaan hän heristi korviansa. Niin pitkälle ei toki asia saisi mennä! Ja hän painoi syvälle Antin ylpeyteen tuon vanhan kannuksen:
"Tuomarintytär luulee kaiketi, kuten muutkin, ettei teistä tule mitään."
"Vai niin", sanoi Antti vitkallisesti ja harmistuneena. Oltuaan sitten vähän aikaa katkeriin ajatuksiin vaipuneena hän lisäsi:
"Mutta hänen ainakin olisi pitänyt uskoa muuta."
Martti oli ääneti, vaikka Antti silminnähtävästi odotti häneltä puoltoa.
Arvaamatta hypähti makaava vuoteestaan ja sanoi päättävästi:
"Tänä iltana luemme taas, Martti!" —
Kalpea Julie Schultz tuli kuten ennenkin vieraisille. Ensi kerran kun hän ja Antti nyt näkivät toisensa, oli kumpikin, kuten voi ajatella, vähän hämillänsä. Antti näytti juhlallisen onnettomalta; mistä syystä, sitä ei ymmärtänyt kukaan muu kuin Julie, joka usein hiukan punastui. Mutta pian Antti pääsi eroon tästä ikävästä; eikä aikaakaan, kun pila ja ratto anastivat entisen valtansa. Oikeinpa oli Julie käyttäytynyt Martin mielestä petollisesti, kun oli kertonut Antin kosimisen monta vuotta nuoremmalle Edelille, eikä tämä seikka koroittanut Edeliäkään Martin silmissä. Miten olikaan, tuumaili hän, eipä näillä hienoilla naisilla paljon ollut sydäntä; — siinä suhteessa oli Antti heitä kaikkia paljon jalompi. He eivät vetäneet vertoja hänelle!
Eräänä päivänä oli Edel soudettava salmen toisella puolella asuvan vanhan vauraan laivurin ja tämän vaimon luo, joita Heggelundin neidit usein kävivät katsomassa; ja kun ei kukaan muu ollut saatavissa, niin tarjoutui Martti soutajaksi. Paluumatkalla ehdotteli Edel, että ryhdyttäisiin kalastamaan, koska onkia ja syöttejä sattui olemaan veneessä. Martti lakkasi soutamasta, ja Edel kalasti.