Sitten esitti Heggelund maljan "Pohjolan tulevaisuudelle uuden lipun suojassa", ja vaikka puhe oli lyhyt, vastaanotettiin nämä viimeiset sanat loppumattomilla hurraahuudoilla, lasien heiluessa korkealla ilmassa.
Ensi kerran eläessään sai Martti tässä luoda silmäyksen runollisuuden maailmaan. Heggelundin lausumat sanat eivät ainoastaan miellyttäneet hänen korviansa, ne tunkeutuivat syvälle hänen sieluunsa. Ilmaa hänen täytyi saada, ja sentähden tarjoutui hän kanuunain hoitajaksi. Ja siitä hetkestä kävivät laukaukset niin säntillisesti kuin olisi kanuunain päällikkönä ollut hidasverinen hollantilainen.
Valtuutettu nousi nyt puhujalavalle ja piti puheen naiselle: naiselle äitinä — tässä hän teki syvän kumarruksen rouva Heggelundille, — naiselle tyttärenä ja morsiamena, — ja saavutti puheellaan suurta suosiota, erittäinkin nuorten neitosten kesken. Tätä ei Antti voinut sietää. Ennenkuin hän itsekään tiesi, mitä hän aikoi tehdä, seisoi hän kaikkien, mutta erittäinkin rouva Heggelundin kummaksi, puhujalavalla. Martti oli perin hämmästynyt hänen puolestaan.
Antti oli innossaan alkanut puolittain vastustamalla niitä mielipiteitä, joita edellinen puhuja oli naisista esiintuonut. Hän oli takertunut samaan ajatuksenjuoksuun, ja hänen tuli nyt tuoda esille jotakin, mikä tyydyttävällä tavalla veisi tämän ajatuksen perille. Mutta sellaisessa asemassa oli Antti mies paikallaan. Onneksi pälkähti hänen päähänsä puhua — ei naisesta yleensä, vaan nordlantilaisesta naisesta: köyhästä naisesta, joka kotona puuhaa odottaessaan kalastusveneessä palaavaa miestään, sekä varakkaammasta, joka vartoo puolisoaan kotiin palaavaksi Bergenistä. Hän kuvaili vierasvaraista nordlantilaista emäntää, viitaten kyllin selvään jalomieliseen tätiinsä, sekä sitten sinisilmäistä, valkoveristä, "lumipuhdasta" Nordlannin neitoa — ja tätä lausuessaan olivat hänen silmänsä kääntyneet Julie Schultzin puoleen.
Otolliseen aikaan ja onnellisesti sai hän päätetyksi puheensa, joka herätti yleistä ja innokasta mieltymystä.
Kun Antti hehkuvanpunaisena mielenliikutuksesta oli astunut alas puhujalavalta, kokoontuivat naiset hänen ympärilleen. Valtuutettu oli kerrassaan voitettu ja Julien oli vaikea salata kyyneliään, jotka väkisinkin pyrkivät hänen silmiinsä.
Sitten tarttui Martti Anttia käteen ja kuiskattuaan "kiitos!" meni takaisin kanuunaansa luo. Hänestä oli kuin olisi Antti puheessaan tarkoittanut hänen omaa äitiään, joka askaroitsi Skorpöllä.
Suurella riemulla jatkettiin sitten juhlaa, johon vielä liittyi pari päivää kestävät kemut Heggelundin vierasvaraisessa perheessä.
Herra ja rouva Heggelund ylpeilivät suuresti siitä, että päivän kenties paras puhe oli ollut sisarenpojan pitämä; — itsepä tuomarikin oli lausunut ihmetyksellä huomanneensa nuoren miehen suuret lahjat.
* * * * *