* * * * *
Mutta kolmimastolaiva ei häviä jättämättä laajalti seurauksia. Näistä mainittakoon, että nuori Kööpenhaminassa asuva kamarineuvos Tobias Storm, joka toimi tullivirkamiehenä, joutui vararikkoon ja kassanvajaukseen. Köllevuonon kauppapaikan osakkaana hän oli pannut koko omaisuutensa laivaan, jota hänen veljensä kuljetti, ja seuraavana vuonna lähti hän, sittenkun oli onnistunut antamaan jonkunlaisen, puoleksi julkisen takauksen puolestansa, matkalle Pohjois-Ruijaan, voidaksensa pelastaa niin paljon kuin mahdollista ja siten vapautua kassanvajauksen pahimmista seurauksista. Hänen tutkimuksensa eivät vieneet mihinkään. Mutta kun valtion saatava oli saatu maksetuksi ystävien avulla, joille hän oli luovuttanut odotettavissa olevan perinnön, mistä hän nautti korot, sai hän tapausten omituisuuden tähden armossa eron virastansa ja "oikeuden kantaa virkapukua". Hän oleskeli sen jälkeen Köllevuonossa tilikirjurina Brögelmannilla, joka vanhan tuttavuuden vuoksi otti hänet palvelukseensa.
Juuri näinä vuosina alkoi Köllevuonon Brögelmann suuresti rikastua kaupallaan, jota hän harjoitti Varangin vuonossa. Kööpenhaminan kauppayhdistykset tarjoilivat tähän aikaan pohjoisessa olevia kauppapaikkojaan kaupaksi, ja Brögelmann puuhasi kaikessa salaisuudessa näiden ostamista.
1813 ja 1816 vuosien rahanmuutokset köyhdyttivät monta, mutta Brögelmannin ne tekivät upporikkaaksi. Hän oli ehtinyt ostaa velaksi kaksi parhainta kauppapaikkaa, kun rahamuutoksen kautta velallinen laillisesti oikeutettiin lunastamaan specieriksi kahdella killingillä. Brögelmann maksoi tällä otollisella ajalla velkansa. Seuraavina vuosina hän teki sitten loistavia kauppoja, kunnes hän viimein ikänsä tähden ja muista syistä vähitellen lakkasi suoranaisesti ottamasta osaa kauppatoimiin.
Hänen uskotuin luottamusmiehensä näinä viime aikoina oli nuori Stuwitz, jonka muotokuvan lukija jo vilahdukselta on nähnyt. Vanha Stuwitz oli joitakuita vuosia vastakerrotun haaksihylkyjutun jälkeen kuollut kaikesta huolimatta vähissä varoissa, ja silloin oli poika päässyt kauppapalvelijaksi Brögelmannille. Tässä ammatissaan hän oli osoittanut niin suurta kauppamieskykyä ja sellaista kunnollisuutta, että isäntä ennen pitkää uskoi hänen huostaansa kaikki Köllevuonon pohjoispuolella tehtävät asiansa niiksi vuodenajoiksi, joina hän itse oleskeli jollakulla toisella suuremmalla kauppapaikalla. Mutta käytöksellään, jota isäntä ei kyllin valvonut, sai Stuwitz — ja ansiosta — jo ennenkuin oli kolmenkymmenen ikäinen, liikanimen "lappalaisten kiusaaja".
Seuraavana vuonna sen jälkeen kun Stuwitz oli tullut Brögelmannin palvelukseen, ilmaantui ihmisten kummaksi Bergenissä joitakuita niistä seteleistä, jotka olivat kadonneet kolmimaston haaksirikossa ja joiden numeroita oli aikanaan innokkaasti sanomalehdissä kuulutettu. Tutkimukset osoittivat, että setelit olivat saapuneet Bergeniin ehdottomasti jossakin Brögelmannin vuositilien suorituksessa.
Tämä herätti siihen aikaan suurta huomiota ja antoi aihetta kaikenlaisiin puheisiin.
Kun vouti piti tutkintoa asiasta, huomautti nuori Stuwitz, että puotikassaan tuli seteleitä kaikilta tahoilta ja kaikenkaltaisia, niin että niistä ei saanut mitään todistusta eikä mitään ohjausta asialle; — hän lupasi kumminkin vastaisuudessa pitää tarkoin silmällä puotiin tulevia seteleitä.
Kun tämä uutinen saapui Lövölle, ymmärsi Iisko aivan hyvin, että setelit olivat noita haaksihylystä varastettuja, joita Stuwitz oli koettanut saada liikkeeseen; ja hän ajatteli jonkunmoisella ilolla, että Stuwitz kenties on pakotettu hautaamaan loput, saamatta niistä mitään hyötyä.
Ainoa, joka ei tahtonut tyytyä mihinkään tyhjiin selityksiin, oli kamarineuvos Storm. Hänessä oli tämän asian johdosta hetkeksi vironnut muinainen voima, ja ankarasti oli hän ahdistanut Stuwitzia; mutta — hänen nykyinen asemansa ei sallinut hänen sekaantua syvemmältä asiaan.