"Niin, niin, Martti Jansen! Ei kukaan tiedä, mitä tulevaisuus antaa."
"Tulevaisuus!" kertasi Martti itsekseen, ja samassa johtui hänen mieleensä seinälauta tuolla kotona Skorpöllä, jossa sana "Tulevaisuus" vielä oli luettavana ja jonka kirjaimet olivat ensimäiset, mitkä hän oli oppinut. — "Tulevaisuus — se on Jumalan kädessä", sanoi hän, tietämättänsä toistaen äitinsä sanat. Ja kostuivatpa hänen silmänsä melkein, neitsyen seisoessa hänen vieressään.
Neitsyt Dyringin ei tehnyt mieli ummistaa silmiänsä sinä yönä; hän pysyi jalkeilla aina siihen hetkeen, jolloin jaala — pari tuntia myöhemmin — hiljalleen katosi salmesta. Ihmeekseen hän tapasi silloin Edelin konttorin ikkunassa seisomasta.
"Siinäkö seisotte, neiti Edel?"
"Niin, en saanut unta", vastasi nuori tyttö; ja sitten, seisottuaan siinä vielä vähän aikaa, he erosivat.
* * * * *
Samana vuonna tiesi huhu, että Heggelund oli ottanut tavattoman suuren lainan, ja että hän sen vakuudeksi oli pantannut omaisuutensa. Tämä herätti suurta kummastusta ja monia selityksiä. Muutamat rupesivat jo epäilemään Heggelundin kiitettyä rikkautta.
XII.
BERGENISSÄ.
Bergeniläinen Mühlenwad, jonka luo Martti tuli, harjoitti suurta pohjolan-kauppaa. Sitä paitsi hän oli laajoissa liikesuhteissa ulkomaiden kanssa, jonne hän lähetti kalavaransa. Moni nordlantilainen aina Helgelannista ylös Ruijan perille saakka oli Mühlenwadin konttorin kirjoissa merkittynä velalliseksi. Lukuisat jaalat, jotka kaksi kertaa vuodessa saapuivat Bergeniin, laskivat ankkuriin, sen mukaan kuin tila salli, Saksansillan viereen tämän konttorin läheisyyteen. Siinä sillalla vallitsi touhu kalojen punnitsemisessa ja kuljetuksessa, jollaikaa aamusta iltaan konttori oli täynnä nordlantilaisia. Siinä tehtiin kauppoja, maksettiin vanhaa velkaa ja tehtiin uutta — kuten kaupassa ainakin.