"Oletteko kirjoittanut nämä?"
"Olen!"
"Missä olette sitä oppinut?"
Kun nuori mies oli lyhyesti selittänyt sen, sanoi Mühlenwad äänellä, joka soi kuin olisi hän lukenut kirjasta:
"Teillä on huomisesta alkaen konttorissani täysi paikka ja palkka; ja kun poikani kirjoittaa kauppakirjeitä, on hänen neuvotteleminen teidän kanssanne sisällöstä, ennenkuin kirjeet tuodaan minun allekirjoitettavikseni." Sen sanottuaan hän nyykäytti päätään, ja Martti lähti konttorista. Mutta vanha Mühlenwad istui kauan ja tirkisteli oveen päin, josta hän oli mennyt. Vihdoin hän kääntyi Wollertiin ja sanoi miltei lempeästi:
"Jospa sinä voisit tulla tuollaiseksi, Wollert! Hänessä on ryhtiä, hän tulee menemään pitkälle maailmassa; — mutta isäparkasi ei liene oikeutettu sinusta edes toivomaan mitään sellaista", lisäsi hän huoahtaen.
Kun Wollert lähti konttorista, oli hän iloinen, että oli päässyt niin vähällä.
Seuraavana vuonna kirjoitti Martti Jansen myöskin ranskankielisiä kauppakirjeitä ja kohosi kohoamistaan isäntänsä luottamuksessa. Tunnettua oli, että kaikki kirjeet kulkivat hänen kauttansa — muuten ei vanhus ollut koskaan levollinen postiin nähden.
Martin palkka oli nyt noussut, se salli hänen elää kuten muutkin kauppasäätyyn kuuluvat nuoret miehet.
Kasvatuksen takia, jonka Martti sai Mühlenwadin koulussa, hän alkoi antaa rahalle suurempaa arvoa kuin oikein soveltui hänen luonteellensa. Hän kuuli aina miestä arvosteltavan sen mukaan, miten varakas tämä oli; eikä ollut ainoatakaan hänen tovereistaan, joka ei olisi uneksinut rikkauksista — Mühlenwadin vanhaa leveälieristä hattua kunnioittivat nämä nuoret miehet miltei kruununa.