Neitsyt Dyringin kasvoista päättäen eivät nämä sanat herättäneet hänessä sanottavia toiveita.
"Nyt tahdon ilmaista teille jotakin", jatkoi Martti vähän aikaa vaiettuaan. "Kaikki, mitä minä toimin ja teen, tapahtuu vain yhtä tarkoitusta, Edelin voittamista varten."
Neitsyt Dyring loi hämmästyneen silmäyksen nuoreen mieheen. Hänen ajatuksensa juoksu oli hidas, hän tarvitsi miettimisaikaa, ja kun hän siinä nyt katseli Marttia, vaihtelivat ilmeet hänen kasvoissaan. Hänen edessänsä seisoi nuori mies, joka ei voinut olla herättämättä luottamusta. Hänen kasvoissansa oli juuri tämä ajatus luettavana, kun hän vähän ajan kuluttua itsekseen mutisi: "niin — me saamme luottaa tulevaisuuteen."
Hyväntahtoisuuttaan osoitti vanha uskottu vielä siten, että hän teki
Martille vuoteen talon parhaimpaan vierashuoneeseen, minkä tarjouksen
Martti, kauan kursailtuaan, vihdoin otti vastaan, kun hän huomasi
sillä miellyttävänsä neitsyttä.
Martti Jansen nousi varhain seuraavana aamuna ja oli huolellisesti puettuna salissa, ennenkuin kukaan perheen jäsenistä oli sinne saapunut. Hän oli kalpea, hänen otsallaan näkyi hikihelmiä. Neitsyt Dyring sanoi hänelle silloin tällöin jonkun pienen sanan, ruokaa valmistaessaan ehtimiseen kulkien salin kautta. Hän ei ollut maininnut Martin tulosta kenellekään talossa.
Ovi avautui nyt ja kevein askelin astui Edel saliin. Hän ei kohta huomannut Marttia, mutta sitten hän jäi hämmästyneenä seisomaan ja huudahti:
"Martti! — Tervetullut takaisin, herra Jansen" — oikaisi hän kohta lauseensa. Mutta hänen silmistänsä välähti ilon säde, mitä ei käynyt oikaiseminen, yhtä vähän kuin punastusta, joka levisi hänen poskilleen.
Molemminpuolisen hämmästyksen vallassa lausuttiin joitakuita sanoja, joita asianomaiset eivät myöhemmin voineet muistaa; ja sitten koski keskustelu, kunnes Heggelund tuli saliin, Martin matkaa ja kaikenmoisia jokapäiväisiä asioita.
Neitsyt Dyring huomasi, ettei kumpikaan koskenut eineeseen. Hänellä oli omat merkkinsä, josta hän ennusti ilmanvaiheita.
Martin osaksi oli tullut ystävällinen vastaanotto, vaikkakin sekä tytön että isän ääni alkoi käydä kylmemmäksi, kun heidän mieleensä muistui tuo hänen viimeinen kirjeensä. Marttia kummastutti sen ohessa, ettei kumpikaan, ei edes pienimmällä sanalla, tiedustellut hänen aikeitaan, vaikka Heggelund ystävällisesti vaati häntä joksikin aikaa jäämään heidän luokseen.