Muulloin hän oli joka ilta valvonut kauan ja itsekseen ajatellut päivän tapahtumia, mutta viimeisinä kahtena yönä hän ihan toisista syistä ei saanut unta silmiinsä. Hän halusi hetimiten tunnustaa Edelille rakkautensa; niin, olipa jo kerran päättänytkin tehdä sen. Mutta silloin heräsivät hänessä nuo entiset ajatukset, jotka näinä päivinä — kumma kyllä — olivat kokonaan olleet kadoksissa: hänen vanha ylpeytensä perheeseen nähden, jonka luo hän muinoin oli tullut köyhänä kalastajan poikana. Hän näki yhä kirkkaammassa valossa, kuinka nöyryyttävä sellainen teko olisi niin kauan kuin hän ei maailman silmissä ollut siihen oikeutettu. Mitä ajattelisi Heggelund? Ja Edel — mitä ajattelisi hän tuollaisesta tyhjästä kosijasta, joka voi viitata vain tulevaisuuteen — johon päälle päätteeksi kukaan ei luottanut?
Viimein hänelle selvisi, että jos maailmassa oli toinen tällaisessa asemassa, niin tämän toisen nimi ainakaan ei ollut Martti Jansen.
Aamulla hän ilmoitti päättävästi aikovansa lähteä jo ennen päivällistä.
He istuivat silloin salissa kahden, Martti ja Edel. Keskustelu kävi katkonaisesti, ja ensi kerran mainitsi Martti sanasen aikeistansa.
Hänen äänessään oli jotain omituista, joka vaikutti, että Edel miltei vapisi istuessaan ommellen. Jonkun yksinäisen sanan hän oli silloin tällöin lausunut Martille vastaukseksi; mutta viimein, jotakin sentään sanoakseen, hän kysyi:
"Minkä tähden sitten lähditte Bergenistä?"
"Sentähden, neiti Edel", vastasi Martti, ikäänkuin olisi nyt tahtonut purkaa sydämensä — "sentähden, etten kauemmin voinut elää erillään…"
Nuori tyttö kallisti punastuvat kasvonsa ompelukseen asti; hän odotti saavansa kuulla aivan saman sanan, mikä pyöri Martin kielellä, tuon pienen sanan "teistä"; — ja hän kumartui vastoin tahtoansa, niinkuin jokainen nainen tekee huomatessaan Amorin nuolen tähdättynä sydäntänsä kohti.
Niin likeltä kuin pitikin, että Martti olisi tuon sanan sanonut, ei hän sitä kuitenkaan lausunut. Hän pysyi lujana päätöksessään ja änkytti lauseensa täytteeksi: "— kotiseudusta."
Tukala hiljaisuus seurasi tätä sanaa. Vihdoin mutisi Edel joitakuita välinpitämättömiä sanoja. Hän näytti hiukan kummastuneelta. Hän oli luottavaisesti odottanut Martin selitystä, ja nyt tämä karttoi sitä. —