Kun Martti istui veneessä, joka kiiti ulos salmesta, tunsi hän itsensä onnen pojaksi. Hän tiesi, että häntä rakastettiin, ja hänen aikeitansa, joita hän nyt lähti toteuttamaan, valaisi ruusunpunainen hohde.
Hiukan häntä oudostutti, ettei Edel ollut laiturilla huomannut hänen viime tervehdystään, vaikka se oli juuri hänelle aiottu.
Mutta nuori tyttö vuodatti sinä päivänä yksinäisyydessä vuolaita kyyneleitä. Hän tunsi, että hän oli lähestynyt Marttia likemmäksi kuin hänen ylpeytensä nyt saattoi sietää. Hän ymmärsi nyt, että hän oli ollut oikeassa luullessaan, että Martti aikoi purkaa sydämensä vasta silloin, kun hän voisi ulkonaisen asemansa puolesta turvattuna astua hänen ja hänen isänsä eteen. Niin kauan kuin Martti oli köyhä, pysyisivät siis heidän välinsä sellaisina kuin ne nyt olivat. Martti ei pitänyt lemmittyänsä suuremmassa arvossa kuin että koko asia sai riippua siitä, onnistuisivatko hänen liikeyrityksensä.
"Hyvä, Martti Jansen", ajatteli Edel harmissaan — "tule rikkaaksi, upporikkaaksi, niin saat vastauksen."
Neitsyt Dyring teki myös, vaikka tietämättänsä, mitä voi painaakseen okaan syvempään. Hän oli huomannut, etteivät asiat menneet oikeaa tolaansa, ja hän lausui eräänä päivänä kiittääkseen suosikkiaan:
"Nähkääs, neiti, mieheen sellaiseen kuin Martti voi luottaa; hänellä on tulevaisuutta!"
Kuinka Edel vihasi tuota "tulevaisuutta", kun sitä katsottiin siltä kannalta!
* * * * *
Ulkonaisena syynä Martti Jansenin kiireiseen matkaan oli se, että hän toivoi tapaavansa Nuton perheen vielä sen tavallisessa kesä-asunnossa Skorpöllä.
Kun hän nyt seitsemän, kahdeksan vuoden kuluttua hiljaisena kesäiltana astui maalle kotinsa, vuorien rotkossa sijaitsevan majan laiturille, valtasi hänet omituinen outouden tunne, sillä koti tuntui hänestä paljon entistänsä pienemmältä. Aurinkoisen kirkas, aava meri, taustanaan mantereella Storbergskawli, joka nyt ilta-auringon valossa näytti sinipunervalta, sekä kaikki muukin ympäristö oli niin viehättävän ihanaa, että hän katseli liikutettuna ympärilleen, — olihan siinä näköaloja hänen lapsuutensa ajoilta. Mutta kotiansa hän oli kuitenkin ajatellut isommaksi.