LAPIN-MATKA. HOPEA-SAARA.
Pari päivää kestäneen vaivaloisen matkan jälkeen ilmaantui Martti vieraaksi Matti Nuton telttaan. Ei hänellä ollut juuri paljon rahaa mukanaan, koska suuri osa varoja oli täytynyt panna puodinlaittoon, ja hän toivoi saapuvansa jälleen kotia joulun aikaan, hankkiaksensa kaikki, mitä oli tarvis jouluksi.
Siinä yrityksessä, jonka hän nyt aikoi panna toimeen, hän toivoi saavansa tukea Matti Nutolta sekä yhtä vaikuttavalta Lyman mieheltä Karesuannossa. Jos nämä perheet möisivät hänelle turkiksensa, seuraisivat muut esimerkkiä, ja Lapinniemi tulisi silloin kauppapaikaksi.
Matka Nuton neljälle perhekunnalle kuuluvien kahdensadan poron sekä monien, kirjaviin vaatteisiin puettujen ihmisten, pienten sekä suurten, seurassa tehtiin osaksi sumuisella, kostealla syksy-säällä ensin pitkin laakson yläosaa Norjan puolella; sitten käännyttiin autiolle tunturille.
Loppumattomalla kiviulapalla ohjaa lappalainen kulkuaan ihmeteltävän vaistonsa avulla, pitäen viittanaan jo lapsuudesta tuttuja merkkejä: kivien eteläpuolella aina vihoittavan jäkälän asentoa, sekä "Pohjanneula" ja "Neitoparvi", "Jouset" ja "Laiva" nimisiä tähtiä, joiksi hän sanoo Pohjantähteä, Otavaa, Isoa Karhua ja Orionia. Aamu- ja iltatähden ohessa ovat nämä loistokohtina hänen sinisellä taivaankartallaan.
Aaltomaisen, harmaan tunturin laella on joskus muutamia kummallisesti muodostuneita irtonaisia kiviä, jotka, niiden ympärillä olevista poronsarvista päättäen, lienevät olleet lappalaisten uskonnollisen kunnioituksen kohteina. Eräs sellainen, jonka ohitse he vaieten kulkivat, sai kunnianosoituksen, ilman että Martti sitä huomasi, myöskin Matti Nutolta, joka, vaikka olikin kristitty, ei kuitenkaan tahtonut loukata lappalaisten jumalaa poikkeamalla esi-isiensä tavasta. Vanha harmaapää vaimo, joka oli yhtynyt matkueeseen laaksossa ja jonka kummallisessa puvussa oli koko joukko hopea- ja messinkikoristuksia — takin eli n.s. peskin alla oli hänellä leveä hopeavyö —, teki pitkän matkan päässä temppujansa, koska hän naisena vanhan pakanallisen opin mukaan ei saanut tulla kovin lähelle kiveä. Vaimo tunnettiin Hopea-Saaran nimellä. Hän oli puolittain maankulkija ja häntä pidettiin noitana, joka muka osasi tehdä kaikenlaisia taikoja ja jolta siitä syystä pyydettiin usein salaisia neuvoja samalla kuin häntä yleisesti pelättiinkin.
Matkue ei kulkenut läheskään suorinta tietä tuntureille. Tarkoitus oli näet löytää jäkälämaita, joita ei olisi tyyten kaluttu viimeisten kymmenen tai viidentoista vuoden kuluessa, sillä niin pitkän ajan tarvitsee jäkälä kasvaakseen jälleen, ja kussakin sellaisessa paikassa viivyttiin tavallisesti useampia päiviä. Silloin tällöin aukeni äkkiarvaamatta syvä laakso, jota ei voitu nähdä ennenkuin tultiin sen reunalle. Alempana heidän jalkojensa alla kasvoi vaivaiskoivuja sanajalkojen seassa laakson rinteellä, samalla kuin niiden korkearunkoiset, laaksossa olevat toverit kuvastivat hiljaisena, kirkkaana syyspäivänä kellastuneita lehviänsä tyyneen veteen, jonka pinta liikahti ainoastaan silloin, kun joku kala hypähti ylös tai joku lintu melusta tai lappalaisen pyssyn paukauksesta säikähtyneenä lensi matalalta sen pinnan ylitse.
Tällaisena myöhäisenä vuodenaikana voisi lappalaisen matka vuoristossa tulla vaikeaksi ja rasittavaksi taajojen lumituiskujen takia. Hän toivoo kuitenkin tuiskujen tuloa siitä syystä, että lumi asettuu aikaisin jäkälämaiden suojaksi, ennenkuin pakkanen ehtii peittää ne niin paksulla jääkuorella, etteivät porot voi sitä murtaa sarvillaan kaapiakseen etusorkillaan jäkälää itselleen sekä vasikoilleen.
Nyt näkyi, paha kyllä tulevan huono vuosi. Siihen asti lauhkea, vaikka epävakainen ilma oli muuttunut. Kirkasta päivää seurasivat kylmät, hiljaiset yöt, levittäen heikkoine revontulineen kiiluvan tähtilaen loppumattoman tunturierämaan ylitse, jonka sisäosiin teltat nyt kiiruusti muutettiin. Kuinka kylmä oli öisin, näkyi suossa olevista rei'istä, jotka peittyivät yhä paksumpaan jääkuoreen ja taajasta härmästä, joka levitti säteilevää heijastustaan kivien ja hienojen jäkälänhaarojen yli. Aamu- ja iltarusko valtaa tähän vuodenaikaan ihmeellisine kultareunaisine pilvenhattaroineen suuren osan päivää ja antaa kaikelle omituisen pohjoisen värityksen. Alhaalla tunturilaaksossa välkkyivät koivut laimeata auringonvaloa vasten. Kun poro tavoitteli niiden lehtiä tai kun sen omistaja sivukulkiessaan tärisytti niitä tai metsäkana lähti lentoon, putosivat valkeista oksista jäljellejääneet kellertävät lehdet.
Näinä surullisina päivinä ei Matti Nutto näkynyt olevan oikein hyvällä tuulella ja tuntuipa siltä, ettei luottamus Hopea-Saaraan sillä kertaa ollut varsin suuri, lieneekö sitten luultu, että akka oli noitunut matkalaisia vastaan jonkun paholaisen vihan vai että hän muuten oli taipumaton muuttamaan ilmaa. Puheinnossaan kertoi Matti Nutto eräänä päivänä Martille, että hänen vaimovainajansa voi vaikuttaa ilmaan ja osasi näyttää tietä sumussa sekä lumituiskussa silloinkin, kun muut lappalaiset olivat epätietoisia.