Hopea-Saara näytti tähän aikaan jokseenkin hurjalta ja noitamaiselta avarine peskeineen, harmaine hapsineen ja kellertävine, kuihtuneine kasvoineen. Hänen silmänsä paloivat kuin hehkuvat hiilet, ja koukistunutta vartaloaan hän tuki sauvaa vasten.
Hän pysyttäytyi erillänsä muista ja saattoi hyräillä sekä mutista itsekseen tuntimääriä. Luultavasti hän ymmärsi, että häneltä odotettiin jotain ja että hänen arvonsa oli vaarassa.
Martti ei voinut saada oikein selville, katseliko akka häntä karsain vai suopein silmin.
Ensimäisenä päivänä hän oli ollut ystävällinen ja sanonut, että Martti oli hieno mies ja että hänen kasvoistaan voi lukea onnea; mutta nyt pysyi akka hänestä erillään, ja eräältä Matti Nuton vävyltä kuuli Martti hänen itsekseen mutisseen, ettei vieras ollut juuri onneksi matkalla. Martti alkoi pelätä, että syy pakkaseen voitaisiin lykätä hänen niskoilleen, jos ilma pysyisi muuttumatta.
Eräänä iltapäivänä alkoi akka tehdä kummallisia temppuja Matti Nuton teltan ovella; hänellä oli ollut taikarumpu esillä ja hän oli ennustanut pikaista ilmanmuutosta, ollen samalla kovin vihoissaan Matille, jonka hän sanoi osoittaneen halveksuntaa eräitä haltioita kohtaan. Tänä iltana toimitettiin Matin teltassa kaikenlaisia temppuja, joita eivät muiden telttain asukkaat eikä Martti Jansen saaneet nähdä, ja senjälkeen kokoontuivat kaikki perheen jäsenet päätelttaan juomaan paloviinaa ja laulamaan aina makuullemenoon asti. Paloviina ei ollut vaikuttamatta tulen ääressä puoliympyrässä istuvaan seuraan; he olivat hyvin iloisia, ja Martti sai sen käsityksen, että seura vietti jotain ilojuhlaa, jonka oikeata laatua ei tahdottu ilmaista.
Vanha Matti istui koko ajan tavallisella paikallaan hiukan erillään muista, imeskellen valkean ääressä piippunysäänsä. Mikä viekas neuvokkuus kuvastui tässä lappalaisnaamassa, joka oli rakennettu leveästä, matalasta otsasta, vinoista ruskeista silmistä, ulospistävistä poskipäistä ja terävästä leuasta! Iltaruokana oli paitsi poronlihaa ja tavallista ruokaa myös erikoisruokia, herkkuja, joita miniät valmistivat.
Hopea-Saaran arvo oli taas aivan selvään kohonnut, sittenkun hän oli ennustanut ilmanmuutosta.
Ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että ilma muuttuisi seuraavana päivänä, joka oli kylmä ja selkeä, kuten edellinenkin. Hopea-Saara olikin käytöksessään jotenkin äreä ja levoton, samalla kuin toisten kasvot selvään osoittivat, että he olivat hartaassa odotuksen vireessä. Puolenpäivän jälkeen näkyi hän kuitenkin olevan rauhallisempi ja asiastaan varmempi.
Iltapäivällä, kun väestä ne, jotka eivät olleet poroja vartioimassa, istuivat valkean ympärillä, tuli Matti maininneeksi Iso-Lassia, jonka hän oli tuntenut Skorpöllä, ja Martti kertoi silloin hänestä yhtä ja toista, Iso-Lassi kun oli elänyt Martin vanhempien luona ja ollut hänen lapsuustoverinsa. Pyynnöstä hän kertoi lopuksi, kuinka Iso-Lassi oli päättänyt päivänsä.
Oli outoa nähdä, miten Hopea-Saara, joka sauvaansa nojaten oli istunut itsekseen kaukana muista, vetäytyi vasten tahtoansa askel askeleelta lähemmäksi puhujaa ja kuunteli häntä henkeä pidättäen. Akka seisoi — vielä kauan aikaa paikallaan senjälkeen kun Martti oli lopettanut kertomuksensa.