XV.
ANTTI.
Sillävälin kun Martti Jansen kauppapaikkansa edullisen aseman avulla seuraavien kahden vuoden kuluessa tekee edullisia kauppoja ja nauttien menestyksen tuottamaa arvoa ja mainetta tulee paikkakunnan mahtimieheksi, aiomme poiketa hiukan taaksepäin ajassa ja kertoa Antti Heggelundista.
Kristianiassa oli Antti esiintynyt kaikin puolin Heggelundin ottopoikana; hän sai runsaasti rahaa, ja ylioppilasten kesken hänelle tuli nimeksi "rikas Heggelund". Hänen hyväsydäminen, vilkas luontonsa sekä se seikka, että hän oli aina valmis lainaamaan tovereilleen rahaa eikä koskaan kitsastellut, hankki hänelle paljon ystäviä. Häntä pidettiin hyvälahjaisena, oli jonkunlaisena johtavana henkilönä ylioppilaspiirissä. Hän kävi ahkeraan teatterissa ja harrasti, samoin kuin hänen tuttavansakin, kirjallisia asioita. Häntä kutsuttiin seuroihin sekä pitoihin ja aina hän oli puuhassa.
Tulinen työinto, joka oli hänet vallannut viime aikoina kotona, oli vähitellen kadonnut — sen olikin oikeastaan vaikuttanut hänen toimeliaan ystävänsä Martin esimerkki, kun hänen taipuvainen luontonsa oli vielä viimemainitun vaikutuksen alaisena. Luvut edistyivät siis hyvin hitaasti.
Antin kirjeet olivat siihen aikaan Heggelundin ja hänen vaimonsa ilona, vaikka ne aina loppuivatkin rahanpyyntöön. Heggelund luki tavallisesti viimeksitulleen hyville ystäville, jotka kävivät hänen luonaan; kävelipä hän joskus, kirje taskussa, tuomarinkin luo, jossa se ikäänkuin satunnaisesti luettiin, ja tuomarin tytär Julia kuunteli sitä hyvin tarkkaavaisena. He olivat saaneet kaikenlaisten kuulemiensa yliopistojuttujen johdosta sellaisen käsityksen, että ylioppilaan elämä oli "opiskelemista" ja että siitä muutaman vuoden kuluttua välttämättömänä seurauksena oli tutkinnon suorittaminen.
Sitten sattui Heggelundin rouvan kuolema, joka kovasti koski enon mieleen, ja kotikirjeet, vaikkakin näennäisesti huolettomia, eivät enää koskaan olleet iloisia. Tuon tuostakin piti rahalähetyksiä odottaa tavattoman kauan, mistä Antti arvasi, että enon ei ollut aina helppo saada kokoon rahoja. Mutta se seikka ei saattanut Anttia pulaan, sillä hän osasi oivallisesti lainailla ja enon nimi vaikutti, että hänelle helposti uskottiin lainaa.
Hänellä oli kuitenkin tarpeeksi selvä käsitys aavistaakseen, etteivät asiat kotosalla voineet olla aivan hyvin, mutta samalla hän oli kovin kevytmielinen ja nautinnonhaluinen ruvetakseen koskaan sellaisia asioita liian kauan ja syvällisemmin aprikoimaan, vaikka pari Edelin kirjettä viime aikoina kyllä antoi siihen tarpeeksi aihetta.
Sanoma huutokaupasta ja muista kotoseikoista saattoi hänet senvuoksi suuresti hämmästymään. Se oikein huumasi hänet. Hän huomasi nyt kerrassaan, että myöskin hänen oma tulevaisuutensa oli käynyt himmeäksi ja ollen taipuvainen äärimmäisyyksiin, hän joutui nyt epätoivoon. Hän osasi kuitenkin luoda itselleen rohkeita, loistavia toiveita. Hyviltä ystäviltään hän onnistui saamaan lainan, jolla hän säästävästi eläen voi oleskella ainakin yhden lukuvuoden Kristianiassa. Hän rupesikin hyvin toimeliaaksi ja ryhtyi oitis lukuihinsa. Hänen luonteensa, joka aina tarvitsi yllykettä, oli nyt saanut sellaisen uusista, odottamattomista tapauksista.
Ylioppilasmaailmassa herätti suurta huomiota huhu "rikkaan
Heggelundin" ryhtymisestä lukuihin kahden yksityisopettajan avulla.