Heggelund silmäsi vihaisesti Stuwitzin taloon päin ja sanoi sitten totisena, samalla pudistaen Martin kättä:
"Luvatkaa minulle, Jansen, että tulette jälleen taloomme, käyköönpä tuon veijarin luona kuinka hyvänsä — täällähän on teidän vanha kotinne."
Heggelundin sanat osoittivat suurta ystävällisyyttä, jota Martti ei ollut odottanutkaan.
Stuwitz istui ahtaassa puotikamarissaan kirjoitellen erääseen konttorikirjaansa, kun Martti Jansen astui sisään. Hän mutisi hiukan nähtyään tulijan, mutta jatkoi sitten työtään antamatta keskeyttää itseään ja käskemättä vierasta istumaan; — eikä huoneessa ollut paljon sijaakaan, paitsi isännän vieressä olevalla tuolilla. Martti tunsi vanhastaan nuo kasvonjuonteet; ne eivät ennustaneet hyvää.
Viimein nosti Stuwitz silmänsä kirjasta ja sanoi jäyhästi:
"Tulette varmaankin maksamaan velkaanne?"
"En", vastasi Martti, "minä tulen pyytämään maksuajan pitennystä."
"Vai niin!" sanoi Stuwitz pitkäveteisesti ja silminnähtävästi keventynein mielin, samalla kuin hän ryhtyi taas työhönsä. "Onhan teillä ajanpitennystä huutokauppapäivään asti."
Stuwitzin vastauksessa oli jotakin sanomattoman loukkaavaa, eikä hän koettanutkaan salata toivoansa päästä piakkoin Lapinniemen omistajaksi.
Siitä huolimatta esitteli Martti hyvin levollisesti syytä pyyntöönsä; olihan maksettavaksi langennut summa jo suoritettu, ja hän sanoi olevansa valmis suorittamaan seuraavat erät kahdesti tai koko summan ainakin kevääksi.