"Niin, siitä ei ole epäilystäkään", arveli Maisa.

"Ja rehkimisenne Tranemeilla on loppunut?"

"Luulenpa, että tämä on oikein onnentorstai", hymyili Maisa. — "Siinäkin talossa on ollut pelkkää auringonpaistetta. Kaikki olivat tänään niin hyvällä tuulella. He tahtoisivat varmaankin hyvin mielellään kuulua hienostoon. Kuulin, että valtioneuvos oli kutsunut tukkukauppiaan luokseen."

"Vai niin — vai valtioneuvos!… Ja koko talo loistaa?… Sanonpa, mistä se johtuu: — muuan valtioneuvoksen paikka tulee avonaiseksi. Revisionioikeuden vanha valtioneuvos ottaa eron virastaan, — ja arvellaan, että liikemiespiireistä pitäisi jonkun joutua hallitukseen… Tänään juuri oli lehdessä hehkuva kirjoitus siitä asiasta. — Niin että heilläkin on nyt suuret unelmansa; — nykyään on niin innoittavan paljon kunnianhimoisia ihmisiä joutilaina."

Entäs jos Maisa nyt joutuisi ompelemaan myöskin jonkun valtioneuvoksen perheessä! — Mutta — sehän oli totta — he tahtoivat tilata vaatteensa Pariisista, eivät edes Bergin sisaruksetkaan kelvanneet enää! —

Ky-yllä, nyt Maisa ymmärsi, minkä vuoksi he olivat olleet tänään niin riemastuneita! —

* * * * *

Miten tukahduttavan kuumana, raskaana ja epäselvänä levisikään ilma aution pääkaupungin yli. Rakennuksista ja katukivityksestä hohki polttava helle — aivan kuin leivinuunista; — vesi oli lämmintä ja tyyntä, täynnä pinnalla kelluvia tikunpätkiä ja kaikellaisia jätteitä; — ankkuriketjujen ympärille oli muodostunut öljymäinen kalvo sinertävin helmiäiskiilloin, ja alhaalla vihreässä syvyydessä kuvastui maneetteja. Auringonpaahtamia, rikkinäisiä kalasammioita kellui pinnalla; — — — ja aina Pääsaareen asti oli vesi yhtä sameaa, tyyntä ja liikkumatonta… Akershusin linnoitusniemeke muureineen, valleineen, puineen, siltoineen, pylväisiin kiinnitettyine purjeveneilleen ja punaisenkeltaisine uimahuoneineen oli nukahtanut eikä herännyt edes silloinkaan, kun sen omat kanuunat ampuivat irtonaisena kelluvaan maalitauluun ja kuulat lentäessään pärskyttivät vaahtoa korkealle ilmaan. Ekebergiä ja Grönlieniä tuskin näki, Oslo ja Grönlandsleeret haukottelivat, ja Akersjoen suulta kuului Nylandin mekanisen työpajan rautalevyjen yksitoikkoinen vasaroiminen, Graepseen päin vievä maantie venyi auringonpaisteessa neljä kertaa pitemmälle kuin tavallisesti ja antoi kulkijan niellä maantienpölyä ja itkeä silmänsä punaisiksi, niin että luuli kulkevansa sumussa, ja pysähtyä tulikuumana ja hikisenä lukuisissa mäissä, jotka olivat kerrassaan sietämättömän korkeita. Eikä ollut apua siitäkään, että katsoi taakseen ja koetti ajatella kuumuutta siellä alhaalla. — Tuo polttava helle näytti olevan aivan liikkumattomana, loppumattomana kaupungin rakennusten kattojen yllä, ei tuulenhenkäystäkään tuntunut, — käytävien puut olivat janoisen näköisiä, lehdet pölyisinä ja riipuksissa, varpuset kylpivät hiekassa ja vesisuihkuvaunut koettivat turhaan kostuttaa kaupungin katuja. —

Autiota ja kuollutta, hiljaista ja helteistä…

Mutta iltaisin oli liikettä; — ihmiset menivät Klingenbergille Gurlia katsomaan! — — Pääkaupungin kesäyleisön oli suorastaan vallannut Gurli-kuume, joka ilta oli täydet huoneet ja kuumuus suuri, niin että ovet olivat aina auki, ihmiset istuivat ahtaaseen sullottuina ja hikoilevina olkihattu olkihatun vieressä aivan uloskäytävään saakka. — Siellä taputettiin käsiä ja huudettiin Gurlia esiin, kukkia tulvi satamalla joka kerran kun esirippu laski, — ja näytöksien väliajoilla puhelivat ihmiset innoissaan, niin että surina vain kuului heidän lähtiessään hengittämään raitista ilmaa ja vilvoitellessaan Klingenbergin puistokäytävissä ja virkistyspaikoilla…