Ja ilta illalta tarttui kuume edemmäksi, pitkienkin matkojen päässä olevilta maatiloilta ja huviloilta lähdettiin katsomaan Gurlia sekä maitse että meritse. —
Maisa oli nyt päivisin leipuri Antonisenin luona; siellä oli hirvittävä helle, leivinuunista virtasi lämpöä kaiken päivää, niin että piha tuli tukahduttavan kuumaksi, ja se tuntui aina puodintakaiseen kamariin saakka, jossa Maisa istui. Ja sitten paistoi aurinko suoraan ikkunoista sisään, niin että uutimet, joita piti olla moninkertaisesti niissä, aivan pimittivät huoneen.
Mutta Maisa oli kuitenkin iloinen siitä, että oli päässyt heille ompelemaan nyt, kun monet niistä, joille hän tavallisesti ompeli, olivat maalla. Ei ollut helppo saada työtä keskellä kesää. Onneksi oli talvella ollut työtä joka päivä, mutta kesäkuusta lähtien piti kylläkin miettiä, miten selviytyä. — Maisan oli täytynyt olla joutilaana useita päiviä tai tyytyä kotityöhön. Erittäin hyvin ei sillä tavoin ansainnut, eikä myöskään ollut helppoa saada työtä riittämään asti. Niin, hänen oli täytynyt tehdä velkaa sinne ja tänne, sekä leipurissa että kauppiaassa oli maksamaton lasku; — onneksi oli kuitenkin luotto jäljellä.
Ja kahvilla ja leivällä oli Maisa nyt elänyt näinä viimeisinä kahtena viikkona, ennenkuin oli tavannut Antonisenin matamin ja saanut työtä heillä. — Matami oli katsonut karsaasti Maisaan aina talvesta asti, jolloin hän ei aivan heti ollut voinut tulla heille ompelemaan.
Tuntui jälleen oikein hyvältä olla kunnon perheessä! — Heti sinne päästyään hän sai kahvia ja tuoretta lämmintä kahvileipää. Kello oli vasta kahdeksan, varjossa oli vielä aivan viileätä ja ovikello helisi lakkaamatta. Mutta hetken aikaa istuttuaan huomasi Maisa, kuinka kuuma siellä oli, se johtui tuosta siunatusta leipomisesta, jonka vuoksi oppipojat ja rengit olivat valvoneet koko yön. Ja koko ajan keskusteltiin vain taikinasta, — oliko se noussut hyvin vai ei. Antonisen ei ollut hyvällä tuulella niinä päivinä, jolloin leipä oli epäonnistunutta, liian tiivistä ja raskasta taikka kevyttä ja haurasta; — hän riiteli ja mahtaili ja tahtoi sanoa irti kisällin, joka saattoi hänet häviön partaalle; ja lapset saivat kyytiä uskaltaessaan tulla tielle.
Maisa oli koettanut olla hyvin nöyrä ja huomaavainen Antonisenin matamille päästäkseen tämän ystäväksi — muuta keinoa ei ollut, jos tahtoi nähdä rahaa kädessään.
Ja rahaa Maisan täytyi saada, päästäkseen Klingenbergin teatteriin Kielsbergin kanssa ja saadakseen uusia vaatteita ja hansikkaita ja kaikkea muuta pientä, mitä täytyi olla, jotta olisi siisti.
Mutta hui, miten paljon täytyi tehdä työtä, rehkiä ja hikoilla noitten rahojen vuoksi!… Vanhaa hattuakaan ei voinut enää käyttää — sen muotoa oli jo liian usein muutettu ja korjailtu.
Hän oli pyytänyt Antonisenin matamilta neljän päivän palkan etukäteen. Mutta riippui siitä, millä tuulella Antonisen sattui olemaan; — tämä taas riippui taikinasta; ei ollut toivoa, jos hän taas alkaisi hokea häviötään.
Maisa ei ollut vielä nähnyt Antonisenia tänään, — kahvileipää hän tutki levottomana pääsemättä oikein selvyyteen, — ei se varmaankaan ollut liian kiinteätä, ei myöskään liian haurasta — — varmaankin keskinkertaista — niin että riippui siitä — —