Ehkä hän oli liian levoton sen johdosta; — mutta eivätkös sitten sekä rouva että täti Rask istuneet sisällä teatterissa ja katsoneet aina silloin tällöin kiikareillaan taaksepäin pimeyteen, — hänestä oli tuntunut niin epämiellyttävältä koko illan sen jälkeen.
Kielsberg oli sovittanut niin, että he olivat saaneet istumapaikat takapermannolla lähellä ovea, jotta helposti pääsisi ulos väliajoilla eikä tarvitsisi lainkaan näyttäytyä kaikkein kirkkaimmin valaistussa osassa salia. Mutta muuten ei Maisa välittänyt siitä enää. — Kielsbergin käsivarteen nojaten tahtoi hän kulkea silloin kun tämä tarjosi sen hänelle heidän mennessään puistoon hakemaan itselleen appelsinin tai juomaan limonadia tai olutta.
Muuten Kielsberg tapasi usein jonkun tuttavansa, jota piti tervehtiä, ja oli silloin varsin varovainen, poistuen hiukan kauemmaksi, jottei Maisalle koituisi asiasta mitään ikävyyksiä. Mutta kerran heidän kulkiessaan yhdessä siellä — Maisan täytyi nauraa sitä ajatellessaan, — ja tavatessaan erään nuoren lääkärin, joka ihmeissään kohotti hattuaan katsoen vielä taakseenkin, kulki Kielsberg varsin ylpeänä ja arvokkaana Maisan kanssa huvihuoneeseen, jossa hän tilasi olutta.
"Meni aivan yli hyvän ystäväni Kamstrupin ymmärryksen, että minulla olisi naistuttavuuksia", sanoi hän ylimielisesti.
"… Elämän vastuksiin kuuluu myöskin pitää toverinsa loitolla,
Maisa!… Heitä ei laske mielellään näkemään toisen köyhyyttä…"
Hän istui ja kirjoitti lyijykynällä lehteen arvostelua näytelmäkappaleesta juuri kun soitettiin seuraavaan näytökseen — —
"Ei, ei, jääkää tänne istumaan, Maisa!"
Eikä Maisa puolestaan välittänyt kappaleesta!…
VI.
Ei ollut enää työnpuutetta. Elokuun keskivaiheilla olivat Jürgensenit tulleet kotiin, ja Maisalla oli ollut yllinkyllin työtä ommellessaan syyspukuja sekä siellä että konsuli Schoulla ja Brandtilla.