Hän saattoi olla aivan raivoissaan, jos hänen oli täytynyt seistä ja odottaa ja kuluttaa turhaan aikaansa Maisan tullessa liian myöhään määräpaikalle, jossa heidän piti tavata, tai kun Maisa kotiväen vuoksi ei tahtonut viipyä liian kauan ulkona. Hän saattoi moittia Maisaa turhantarkaksi ja pikkumaiseksi ja oikein haukkua häntä, kaikin tavoin, puhua, että ompelijattarilla välttämättä täytyi olla kiusallisia, pikkumaisia puolia, — se muka kuului asiaan! — ja muuta sellaista — siksi kunnes paha tuuli oli ohi. Kielsberg sai olla millä tuulella tahansa, puhua mistä tahtoi, kaikki oli yhtä hauskaa, kunhan hän vain oli siinä puhelemassa, Kielsberg saisi sekä lyödä että pidellä pahoin Maisaa!

Maisahan ei ollut koskaan voinut kiintyä kehenkään; niihin, joiden luona hän ompeli, ei hän ollut kiintynyt enempää kuin ompelulankaan.

Ja jos Maisa nyt jälleen joutuisi yksinään kuljeksimaan seuraavan talven eikä saisi ajatella joskus tapaavansa Kielsbergiä, — niin olisi koko maailma pimeä ja autio. Ei Maisa puhunut liikoja, vaikka sanoikin, että Kielsberg oli hänen ainoa ilonsa tässä maailmassa.

— Lena tuli sisään kädet punaisina ja kattoi pöytää; hän oli pusertanut mehua.

Keittiössä oli tänään hirveä touhu. — Täti Rask lähetti hyvin makeata luumukeittoa päivälliseksi; hän ei voinut poistua keittiöstä ennenkuin kaikki oli valmista.

Syötyään kävivät rouva ja neidit keittiössä ja ruokasäiliössä tarkastamassa purkkeja ja pulloja ja kirjoittamassa nimilappuja, jotka kiinnitettiin näihin niiden jäähdyttyä. —

"Uh, — että minun tänäänkin pitää panna ylleni vanha kevättakkini, — vaikka uusi on juuri valmistumaisillaan!" Arna tuli sisään oltuaan hetken aikaa puhdistamassa marjoja, sormet vielä aivan tahmeina; hänen täytyi kiiruhtaa pukeutumaan, sillä piti joutua ranskantunnille. "Ja minunhan täytyy kulkea pitkin Grottemäkeä aivan Schoun ohi!"

Hän nuolaisi kielenpäällään varovasti huuliaan, sen Arna varmaankin oli polttanut, vaikkei tahtonutkaan myöntää maistelleensa hilloja. — —

— — — "Ovatko — — ovatko — — kaikki ulkona?" kysyi Anton varovaisesti ovelta; — siinä hän taas vilkuili tänäänkin!

"Sitä en tosiaankaan tiedä." — Maisa polki kaksilankaista ompelukonetta, niin että hurisi.