Ensin oli Maisasta tuntunut kaikkein luonnollisimmalta uskoa asia hänelle ja hän oli vain toivonut, että tapaisi tämän illalla. — —
Mutta mitä enemmän Maisa asiaa ajatteli, sitä huolekkaammalta tuntui.
Ehkäpä tämänkin mielessä heräisi epäluuloja, kun hän kuulisi, miten
Maisaa kohdeltiin niissä taloissa, joissa hän ompeli! Ehkäpä hän
ylenkatsoisi Maisaa!
Hän mietti miettimästä päästyäänkin…
Jollei Kielsberg heti ajattelisikaan sillä tavoin, niin voisi tämän mieli kuitenkin myöhemmin muuttua kun hän huomaisi Maisaa kohdeltavan kuin muitakin tyttöjä. Varmaankin Maisa menettäisi hänen silmissään jotain! —
Hän tunsi kuristavaa sydämentuskaa ja alkoi ikäänkuin nähdä Kielsbergin silmissä tuon kovan ilmeen. — Ei hän välittäisi mistään muusta sen rinnalla!
Oh, — miten maailma tuntui kylmältä, autiolta ja tyhjältä!
Vielä mennessään kotiin päin illalla epäili hän puhuako Kielsbergille vai ei.
Ja entäpä jos tuo viisitaalarinen, joka oli hänen taskussaan, hukkuisi… Mikä silloin avuksi?… Täytyi kun täytyikin aivan kädellä koettaa sitä pahusta kerta toisensa perästä. — —
* * * * *
Maisa ei ollut voinut pidättäytyä, vaan oli itkien kertonut kaikki
Kielsbergille.