Poissa — niin, — ei, hän ei tahtonut pois. — Maisa ei tahtonut pois hänen luotaan, joka asui tuolla ylhäällä katonrajassa. — Kenestäkään muusta ei hän välittänyt — ei penninkään vertaa kestään heistä!
Ja hän puhuisi suunsa puhtaaksi rouvalle huomenna tuosta hyvästä Antonista ja sanoisi millainen poika tämä oli, — juuri niin, hän kertoisi suoraan, miten kaikki oli käynyt, — aivan niin — viisitaalarisesta ja kaikesta — niin totta kuin hänen nimensä oli Maisa Jons! — Hän ei suorastaan saanut rauhaa ennenkuin se oli tehty.
Tuskin oli puhettakaan nukkumisesta; — ja hän heräsi jälleen ennen neljää aamulla, jolloin hänen täytyi nousta ylös, sillä hän ei saattanut enää olla sängyssä kauemmin.
Niin, kyllä hän puhuisi suunsa puhtaaksi!…
Tullessaan Isollekadulle sinä aamuna ei Maisan tarvinnut tirkistää kelloa Vapahtajantornissa, — hän tiesi olevansa liian aikaisin ulkona, ja hän kulki pari kertaa korttelin ympäri kuluttaakseen aikaa, ennenkuin meni portista sisään Tranemeille.
Kyllä hän puhuisi!
Hän ei nähnyt ketään muuta kuin vilahdukselta Arnan, joka söi aamiaista, ja sitten täti Raskin, joka ei vielä ollut pukeutunut ja teki aamuaskareitaan.
"Toivomme, että saisitte tänään valmiiksi kaiken sen, mitä nyt ompelette, neiti Jons", — sanoi hän, — "kaikki muu, mistä olemme puhuneet, saa jäädä myöhemmäksi."
Se sanottiin niin lyhyesti ja jäykästi; mutta Maisan silmät katsoivat rohkeina hänen kasvoihinsa; neiti sulki ruokasalin oven hiljaa kiinni ikäänkuin hän olisi tahtonut kokonaisen seinän Maisan ja muun talon välille.
Jollei hän puhuisi suoraan, niin —