— "Pariisissa ei voitu aavistaa, miten paksu Greta on", — alkoi Arna laskea leikkiä; hän tuli sisään ja tarkasti ohimennen sisaren takkia ennenkuin menisi ulos.
Mutta Maisa ei ollut juttelutuulella ja koetti vain saada takinselän ompeluksen koneeseen; se oli täytynyt päästää niin suureksi kuin mahdollista.
Vihdoinkin kuuli hän rouvan äänen sisältä. — Sormet alkoivat liikkua niin kömpelösti ja ompeleminen pysähtyi ja kaikki meni hullusti…
Hän antoi neulan mennä aivan hitaasti ja varovaisesti kankaan läpi, se auttoi pitämään levottomuutta loitolla. Mutta kurkkua kuristi hänen jännittyneenä odottaessaan; hänelle kävi yhä selvemmäksi ja selvemmäksi, että hänen täytyi purkaa sisunsa rouvalle…
Neula kulki niin tasaisesti ja Maisa polki konetta niin tasaisesti… Hän ei katsellut ympärilleen, koetti vain jännittyneenä kuunnella, mitä ympärillä tapahtui, mutta ei kuullut enää mitään…
Eikös rouva pannut takkia ylleen mennäkseen Torpille! — Maisa kuuli hänen menevän eteiseen, tavallisesti hän ensin käväisi Maisan luona.
Hänen kiihtynyt mielensä rauhoittui niin yhtäkkiä, että täytyi hetkeksi keskeyttää työ. — Piti odottaa. —
Ja nyt puhuisi rouva tietysti siitä Signelle…
— Oh, mitä kaikkea he voivatkaan ajatella… Miksi ei Maisa heti ollut jättänyt viisitaalarista neiti Raskille? — Sehän oli ollut siinä lattialla! — Ja hiipiä tuolla tavoin eteiseen Antonin jäljessä! Ei näyttänyt siltä kuin olisi Maisalla ollut hyvä omatunto… Pojankaan mieleen ei varmaan olisi noin yhtäkkiä juolahtanut tarjota rahaa, jollei Maisa jotenkuten ollut kehoittanut häntä siihen. —
Asia tuli yhä arveluttavammaksi; — ja Maisan rohkeus väheni joka kerran, kun neiti Rask kulki huoneen läpi noin kylmänä ja vieraannäköisenä.