Entä rouva? — Ja nyt lisäksi rouva Torp? — Uskoisivatko he Maisan selittelyjä? — Tuskin. —
Taas istui Maisa masentuneena ja ahdistuksissaan, sormet kylminä ja hikisinä; — varmastikaan hän ei enää joutuisi Torpillekaan ompelemaan…
Greta-neiti seisoi velttona ja rauhallisena antaen Maisan sovitella takkia ja ottaa mittaa tuosta leveästä selästä; — hänen mielenrauhaansa ei varmastikaan mikään voisi järkyttää, vaikkapa Maisa olisi vetänyt viimeisen hengenvetonsa — —
Ovikello soi. — Maisa tunsi rouvan kaksi lyhyttä soittoa.
Hänen täytyi rohkaista mielensä; — pahemmin ei enää voisi käydä.
Maisa istui ja koetti reipastua. Niin, jollei rouva nyt tulisi, täytyisi hänen pyytää saada puhutella tätä. — Varmaankin tämä juuri nyt kertoi neiti Raskille, mitä Signe asiasta arveli — —
Ja — — kas tuossa hän nyt oli!
Rouvalla oli vielä hattu päässään, tuo, jossa oli tiheä, musta strutsinsulka ja keltaiset nauhat ja kukkia sisäpuolella korvan kohdalla.
"Tulen puhuakseni vakavasti kanssanne, neiti Jons", — sanoi hän ja istuutui tuolille vähän matkan päähän.
Niin pääsin minä sitten alkamasta, ajatteli Maisa, hän kyllä pitäisi puolensa!