"Tukkukauppias on oikein hyvä mies, joka pitää paljon lapsistaan."
"Sanoiko hän niin", — sanoi kadetti jälleen.
"Ja sitten hän on varmaankin huomannut, kuinka kiireesti palvelija on kantanut koreja iltapäivällä rappuja ylös."
"Lörpötelkää vain, Maisa, tehän juuri olettekin istunut ja katsellut ulos", sanoi hän nyt helpotuksesta huoahtaen. "Hän ei ole mitään sanonut, ei mitään. — Nähkääs, meillä on kemut tänä iltana. Niin, olisipa todellakin hauskaa, jos ukko yhtäkkiä pistäisi nenänsä ovesta sisään. Mutta kuinka voittekaan olla niin pahansuopa, Maisa! Te, joka olette niin sievä tyttö."
"Niinkö arvelette?"
"Enkö sitten ole seisonut ja tarkastanut teitä tuolta ylhäältä verhojen takaa sekä tänään että eilen? Minä vakuutan teille, etten ole voinut ajatella muuta nyt senjälkeen kun te tulitte toissapäivänä tänne. Te viette voiton kaikista. Antakaa minun hiukan nähdä käsiänne."
"Niin, mustan, neulan pistelemän etusormen saatte nähdä!" Maisa näytti sitä hänelle.
"Oh, joutavia, — kun koko käsi on niin kaunis, niin"… hän lähestyi täynnä mielenkiintoa.
"Sellaistako opetetaan kadettikoulussa? Minä en ole sentapaisia, voin sanoa teille, herra kadetti; minä pyydän päästä kaikesta sellaisesta."
"Minähän sanoin vain, että te olette sievä, ja sitä te ette voi kieltää. On kai lupa sanoa niin."