"Kuuluu olevan olemassa sellainen laki, että sotilailla pitää olla viikset ensin."
"Uh, luulenpa, että juon itseni humalaan tänä iltana!"
"Älkää vain tehkö sitä, tiedättehän, että saatte siitä päänsäryn huomiseksi"…
— Kas vain sitä röyhkeätä velikultaa!… Eikö hän seisonut tuolla ovessa niin mustakiharaisena ja neliskulmaisena ja kysellyt neiti Raskilta, eikö palvelija voisi tuoda hiukan ruokaa hänen huoneeseensa, sillä hänellä oli niin hirvittävän paljon luettavaa huomiseksi. Se kuulosti niin uskottavalta, että tädin täytyi uskoa. — — Ja ennenkuin huomasikaan, oli hän jälleen nopeasti mennyt tiehensä, jotta ei tapaisi ketään toisia. Huomaisipa se poika, millaiset silmät hänellä oli, niin —
Hän ompeli innokkaasti, mukavuuden vuoksi puseronhiha hiukan käärittynä ylöspäin. Tuo jäykkä kangas, jota hän piti lampunvaloa vasten, kahisi hänen ommellessaan ja silloin tällöin kuului melua keittiöstä, jossa tehtiin illallisvalmistuksia ja palvelijat pitivät elämää.
Hohhoo! — Siellä Arna jo huusi, että heidän tuli kiiruhtaa pukeutumaan, jotta ehtisivät teatteriin.
Kunhan hän saisi olla rouvan kanssa kahden edes hetken ajan ennenkuin he menevät. Sillä varmaankaan ei tullut mitään koetuksesta tänä iltana, rouvahan muutti sadat kerrat mieltään ennenkuin pääsi lopputulokseen. Ja nyt hänellä olisi työ valmiina minä silmänräpäyksenä tahansa.
Hän näytti varsin alakuloiselta harsiessaan hihoja kiinni, oli vain viimeinen häilyvä toivo jäljellä.
"Herra jumala, kuinka te ette ole huomannut ottaa sisään päällysvaatteita, Lena!" kuului rouvan hiukan väsynyt, valittava ääni, — se kuulosti aina siltä kuin olisi talossa ollut jokin pieni suru.
Jos hän nyt vain tulisi sisään, niin olisi Maisan käytävä rohkeasti asiaan.