Mutta toiset kuuluivat jo kiireesti tulevan jättäen ovet auki jäljessään.

Rouva Tranem tuli lempeänä ja hienona ja koristeltuna sisään ja ojensi käsivartensa Maisaa kohti, tämän piti neuloa hansikkaannappi kiinni.

"Antaisinpa jotakin, jos tietäisin menevätkö Scheelit tai Heibergit tänä iltana teatteriin, Signe", sanoi rouva hiukan miettivästi. Nuo hienot silmäluomet olivat painuneina vieläkin harvinaisen kauniitten silmien yli ja valkea, hieno, untuvanpehmeä iho näytti olevan hyvin säilynyt ja huolellisesti hoidettu haalean veden ja paljon mantelijauhon avulla. — "Toivoisin olevani hiukan levollisempi kappaleen suhteen"…

"Mutta sinähän kuulit, mitä Valborg Sundt sanoi, äiti."

"Sanonpa sinulle, Signe, neiti Sundt ei katso asioita meidän silmillämme. Me emme tahdo, että meitä pidetään kuuluvina johonkin puolueeseen, ja varmaankin tulee tästä uudesta norjalaisesta kappaleesta sanomalehtiriita."

"Ei, mutta jospa tulisikin oikein aika meteli tänä iltana, vihellystä ja huutoa", kuului Arna puhuvan.

"Minusta tuntuu, ettei meidän olisi pitänyt mennä tähän ensi-illan näytökseen, ei voi tietää… kiitos, Maisa!" Loput ajatuksistaan osasi hän kätkeä.

"Ei, täältä ei varmastikaan saa tänään mitään apua", päätti Maisa.

"Oi, rakas, anna nyt jo vihdoinkin Gretalle vuoro; tuonhan voit kiinnittää pelkästään nuppineulalla!" kiirehti Arna.

Vanhin sisar oli seisonut kärsivällisenä äidin takana ja odottanut saadakseen röyhelön kiinnitetyksi hihaansa. Tämä oli rauhallinen ja hidas nainen, noin kolmenkymmenen korvilla. Hän ojensi nyt tukintapaisen kätensä esiin; nuo suuret karkeapiirteiset kasvot ja pieni, pyöreä selkä muistuttivat tukkukauppiasta hänen nuoruudenpäivinään, ennenkuin hän vielä oli ehtinyt hankkia itselleen nuo porvarillisen hyvinvoinnin merkit: valtavan vatsan ja paksun ihrakerroksen.