Ruokasalissa puhelivat rouva ja täti Rask edellisen pannessa takkia ylleen jotakin isästä, joka tahtoi kauraryynipuuronsa joka tapauksessa, vaikkakin valmistettiin kalaruokaa. Sitten seurasi jotain, joka sanottiin niin hiljaa, ettei Maisa voinut kuulla; mutta hän saattoi päättää koko puhetavasta, että se jotenkin koski häntä; häntä täytyi pitää silmällä luonnollisesti kankaan ja ompelutarpeitten vuoksi…
Eteisessä marisi Arna kärsimättömänä, että heidän täytyi matkalla poiketa ostamaan piparimynttipastilleja ja sitruunakakkua. —
"Ja te ette saanut koetella, Maisa", puheli täti Rask tullessaan sisään. "Vai niin, te olitte saanut sen jo siihen kuntoon?… Mutta" — hän tuli yhä hämmästyneemmän näköiseksi, — "voiko tosiaankin kaikki tämä kangas mennä siihen leninkiin?" Hän katsoi ympärilleen hiljaisin, suurin silmin ikäänkuin hän etsisi kaikkialta huoneesta kokonaista jäännöspalasta kankaasta.
"Rouvahan tahtoi hameen niin leveäksi, ja sitten kaikki koristelut… Muutenhan on helppo mitata se", tokaisi Maisa äkkiä; — "ja tuolla ovat kaikki kangaspalaset, mitkä jäivät jäljelle"; häntä ei haluttanut pitää hyvänään kaikkea, mitä sanottiin.
"Eihän kukaan epäile teitä", sanoi neiti ystävällisesti, "mutta on erityinen taito leikata säästäväisesti. Kyllä on suorastaan hirveätä, kuinka muutamat ihmiset voivat panna menemään paljon kangasta. — — — Mutta hehän eivät itse maksakaan sitä, niin että he voivat antaa ajattelematta saksien luistaa", lisäsi hän ollessaan jo ovella; illallisvalmistukset kutsuivat häntä.
Pari pientä porrasta johti alaspäin keittiöön, ja vanha rautasäppi siellä alhaalla tuijotti kuin muisto menneiltä ajoilta vastapäätä olevaan ruokasalin oven hienoon porsliiniseen ovenripaan.
Se pieni huone, jossa Maisa istui, oli ikäänkuin vanhemman ja uudemman talonosan välisenä siirtymäasteena. öljyvärillä maalatuilla vaaleansinervillä seinillä riippui kellastuneelle paperille peruukkityyliin maalattu Abelardin ja Heloisen tarina pienien kehystaulujen sarjana ja mustakaappinen seinäkello, joka vain kävi epätoivoisen käheänä, mutta ei lyönyt, ja oli muutettu sinne yhdessä kääntöpöydän mukana, joka oli erittäin mukava Maisalle sen vuoksi, että sen saattoi levittää niin suureksi kuin tahtoi, kun piti leikata.
Alhaalla keittiössä touhuttiin ja puuhattiin; siellä perattiin kaloja ja hakattiin vihanneksia, ja aina väliin kuului täti Raskin ääni. Ovesta tuli ruokahalua herättävä tuoksu.
Kellon käydessä kahdeksatta kantoi Lena sisään tarjottimen, jossa oli voileipää ja teetä sekä pari palasta juuri paistettua kalamureketta.
Tukkukauppiaan luona elettiin sentään varsin hyvästi. Kirkas, raskas haarukka oli siinä niin suurena ja hienona valmiina tulemaan käteen, — ja sitten kalamureke lämpimässä voikastikkeessa! Hän leikkasi palasia siitä, nautti voileivistä ja mietti samalla, pitikö hänen jättää viimeinen pala lautaselle; — näytti sivistymättömältä syödä ruoka-astiat aivan tyhjiksi.