Se oli kuin solmu, jota Maisa turhaan koetti aukaista — hän nyki nykimistään sitä auki.
Niin — mutta sehän oli samantekevä, — ohi oli se nyt kuitenkin!
Maisa tapaisi Kielsbergin tänä iltana, oi, miten suunnattoman keventyneeksi tunsikaan hän mielensä! Mutta ei — hän ei sanoisi sanaakaan Kielsbergille tästä… Jos hän kysyisi, sanoisi Maisa vain, että kaikki oli jälleen muuttunut hyväksi eikä kannattanut ajatellakaan asiaa enää. — Maisa ei tahtonut näyttäytyä kurjana ja avuttomana Kielsbergin silmissä.
* * * * *
Vasta seuraavana aamuna joutui Maisa puheisiin matami Dörumin kanssa, — hän ei ollut tahtonut kysellä asiasta, sillä hän ajatteli, että matami Dörum kuitenkin alkaisi kertoa siitä.
Tämä oli sangen pidättyvä. Näkyi selvään, että hänestä oli epämieluisaa
Maisalle kertoa sellaisia kyselyjä tapahtuneenkaan.
"Niin tosiaankin, — tukkukauppias Tranemin neiti oli ollut siellä eilen ja tahtonut tietoja neiti Jonsista. Hän oli varmaankin ajatellut, että Maisasta olisi jotain sanomisen aihetta, luullut, että Dörumit sallisivat elää huoneissaan sellaisen, joka ei viettäisi oikeata, säännöllistä elämää… Mutta olikin matami vastannut hänelle niin että tuntui; — ja sekä matami että Dörum olivat sanoneet, että niin hyvää, ahkeraa, työteliästä, huolellista ja säntillistä tyttöä saisi etsiä, — ja miten säntillisesti maksoikaan hän aina määrättynä päivänä kuukausirahansa! Niin, matami ei tietenkään ruvennut selittelemään tuolle hienolle neidille, että Maisan, kuten muittenkin, täytyi joskus lykätä muutamaksi päiväksi maksunsa… Mutta hän oli silloin mennyt niine tietoineen — se lörppösuu!"
— Kas niin, kaikki oli jälleen hyvin; sen huomasi yksin Lenastakin, joka oli varsin puhelias ja tiedusteli, eikö aamulla ollut maa ollut kuurassa Grönlandsleerissä.
Oli niin hauskaa nyt auringon paistaessa huoneisiin aamusumun hälvettyä; ruokasalin uunissa räiskyi tuli, siitä virtasi lämpöä Maisankin huoneeseen ja kaikki ovet olivat auki ja Tranemit juttelivat välittämättä hänestä, ikäänkuin kuuluisi hän perheeseen.
Oli niinkuin kaikki olisi ollut ilkeätä unta!…