Aamupäivä oli jo kulunut, Maisa oli laskenut kaikki puolet tunnitkin aina kellon käheästi lyödessä; — ja iltapäiväkin oli samoin mennyt aina teeaikaan saakka.
Rouva oli lähtenyt vierailuille; häntä odotettiin kotiin, mutta häntä ei kuulunut; — kello kävi jo seitsemättä —
Jospa rouvalla kuitenkin olisi muuta ajattelemista! — Pitihän nyt ratkaistaman, tulisiko hänestä valtioneuvoksetar vai ei…
Hän oli silloin ollut niin kiivas sen vuoksi, että oli levoton Antonin tähden; — mutta sen jälkeen oli hän saanut niin paljon muuta ajattelemisen aihetta; varmaankaan rouva ei muutoin olisi voinut olla niin ystävällinen Maisalle nyt koko ajan; — — Tranemit pitivät hänestä, siitä Maisa oli varma.
Jospa… jospa rouva ainoastaan maksaisi! Maisa oli näkevinään rouvan hymyilevän ja sulkevan puoleksi silmänsä, ikäänkuin tahtoen sanoa, että oli unohtanut asian.
Jospa Maisa pääsisi kunnialla kotia! —
Kone seisahtui rouvan tullessa sisään —
Hän oli myöhästynyt, oli käynyt niin kaukana. Onko täällä käynyt vieraita?… Onko isä kysynyt minua?…
Hän tuli täysin purjein Maisan luo:
"Niin, Maisa, tiesin kyllä, että kävisi hyvin, — vihdoinkin olen saanut kootuksi rahat teille kunnollista ompelukonetta varten!… Aina kolmekymmentäkolme taalaria!… Minulla on ollut sellainen homma, etten voi sitä sanoakaan, saadakseni tavata kaikkia näitä perheitä. — Ja nyt iltapäivällä olen sitten ajanut ympäriinsä — viimeksi aina kauas Jürgenseneille.