"En nytkään sanoisi mitään, Elling, jos sinä vain olisit hiukan säännöllisempi etkä joisi."
"Minä istuin niin ahkerana ja uskollisena lestin ääressä, — mutta sitten kyllästyy alituisesti vetämään ja vetämään tuota pikilankaa, — kyllästyy niin, että olisi valmis kiertämään sen kaulansa ympäri. Niin, etkö luule minun istuneen ja ajatelleen sitä, he he he, — kiertäisi sen nelinkertaiseksi ja kerrassaan lopettaisi kaikki. — — Mitä sinä siitä välittäisit? — Pääsisit vain suutarin häkistä jälleen maailmalle, ja voisit ryhtyä ompelemaan — — Olisit varmaankin hyvin iloinen silloin." —
"On häpeä, Elling, että juot itsesi noin juovuksiin. — Ja kyllä kai tiesit, kenen otit; en ollut minäkään niin halukas… Enkä muuta tiedä kuin että teen työtä ja ponnistelen täällä sinun kanssasi niin paljon kuin voin… Pikku tyttöraukka!" — huokasi hän ja katsoi nurkkasänkyyn päin, "on hyvä, ettei hän ymmärrä mitään."
"Hu-m-m," — mies istui hetken ja murisi… "Niin, sinä saat kyllä asian kääntymään niin, että onnettomuus jää sinun puolellesi… Enkä minäkään sano kerrassaan mitään siitä." — Hän pudisti raskaasti päätään —
"Olenko sanonut sinulle yhtäkään pahaa sanaa sinun tullessasi kotiin tuollaisena?"
"Ehei, ei, eipä ei, — sinä olet kyllä yhtä kiltti, olenpa selvä taikka juovuksissa, oletpa kyllä!"
"On hyvä, että huomenna on sunnuntai", sanoi Maisa sovittavasti; hän oli riisunut leningin yltään ja seisoi nyt alushameessa ja yönutussa. — "Koetahan päästä sänkyyn nyt, Elling, jollet tahdo jäädä istumaan koko yöksi siihen pöydän ääreen…
"Älä vain tule lähelleni juovuksissa ollessasi, sanon minä."
Mies asetti jälleen kädet pöydälle eteensä ja painoi päänsä raskaasti niitä vastaan.
"Niin, minä olen onnellinen, oikein onnellinen".