Kas, nyt tuli pari herraa, joitten varmaankin piti mennä kotiin, — ehkä jostain virastosta tai konttorista.
Ja torilla tuli Hansen lihapuodeista. Hän istuutui ja alkoi laskea rahojaan vetäen niitä esiin paksusta lompakostaan; — sanottiin, että hän tahtoi näyttää suurelliselta.
Siltakadun kulmassa vaihdettiin vaunua. Kokonainen seurue hienoa väkeä seisoi odottamassa, — sekä rouvia että neitejä, — heidän piti varmaankin mennä johonkin vieraisille.
Matami Ellingsen ryhtyi jälleen siistimään ja silittämään Jensinen
takkia ja hattua. Hienoa nenäliinaa, jota hän tuskin oli näyttänytkään
Solbergin keittiössä, käytti hän nyt puhdistaakseen ja vilvoitellakseen
Jensineä.
Hän istui ja kuunteli heidän puheluaan, saattoihan olla, että hän tunsi vanhastaan perheen, jonka luo heidän piti mennä — ja myöskin sen toisen perheen, josta he niin paljon puhuivat!
Pitempi neideistä ei voinut olla tarttumatta toiseen Jensinen kiiltonahkaisista kengistä: —
"Hänen silmänsä ovat kuin pari pientä pähkinää, — mikäs tämän pienokaisen nimi on?…"
"Onko hänellä hammaskipua?" sanoi tämän vieressä istuva rouva, varmaankin tuon pitkän neidin äiti; — "hän niin vääntää suutaan."
Ja sitten kumartui nuorempi neiti lähemmäksi ja tarttui Jensinen toiseen jalkaan; — ja heidän seurassaan olevan herran mielestä oli se hyvin hauskaa.
"Ei hän varmaankaan voi syödä piparimynttipastilleja, äiti?"