"Oletko hullu, lapsi!"
"Kuumuuden vuoksi arvelin…"
Ja sitten hän näytti niin hämmentyneeltä, kun herra nauroi.
"Te annatte varmaankin tuttia hänelle, matami?"
"Kenelle?" kysyi herra ikäänkuin olisi arvellut, että asia yhtä hyvin saattoi tarkoittaa nuorta neitiä, — hän katseli neitiä rakastuneesti.
Kyllä, matami Ellingsenillä oli kyllä tapana tehdä niin. — — — Mutta, — hän istui ja mietti, — kuka oli tuo rouva? — — Hän muisti kasvot — —
Kas, — nyt selvisi asia matami Ellingsenille. — Kyllä hän oli nähnyt rouvan ja tyttäret; — hehän olivat vankilantarkastajan herrasväkeä, matami oli ommellut muutaman kerran siellä monta vuotta sitten.
Hänen täytyi saada se sanotuksi; — ja sitten alettiin puhua ja porista loppumattomiin aina siihen saakka kun heidän kaikkien piti astua vaunusta Grönlandin pysäkillä —
"Hyvästi, matami Ellingsen… Hyvästi pienokainen"… Rouva nipisti
Jensineä jalkaan.
"Hyvästi rouva… Hyvästi, neiti"… Oli ollut oikein hauskaa tavata heitä —