Matami Röbergin ei auttanut muu kuin koota jälleen pyykkinsä. Hän vain kääntyi ympäri ja niiasi vaatemytty kainalossa poismennessään pyytäen samalla miestään kaikella muotoa ottamaan lakin sievästi päästään hienon rouva Ellingsenin edessä, — ei käynyt päinsä paikkauttaa enää siellä saappaitaan…
Mutta silloin kävi matami Ellingsen aivan kalpeaksi ja raivoissaan tuli sanoneeksi:
"Ehkeipä tuo ollutkaan niin väärin sanottu — Jos niiksi tuli, niin voisihan hän nyt olla rouvakin — sen sijaan, että seisoi täällä ja riiteli raakojen ihmisten kanssa!"
"Kas niin, — sepä oli puhetta se;" — Röbergin muori nauroi pilkallisesti — "nyt sai jokainen kuulla totuuden!" — Rouva Ellingsen tunnusti siis, minä hän piti itseään! — Niin, varmasti saisi hän pitää rouvan nimen missä ikinä hän kulkikin ja lainaili…
VIII.
Seinäkello oli kauan sitten muutettu pois palvelijainhuoneeseen, kuvitettu Abelardin ja Heloisen historia oli hävinnyt! — Maisan pieni huone tukkukauppias Tranemilla oli muutettu tarjoiluhuoneeksi, jossa oli ovenvartiat ruokasalin ovella ja pari leveitä mukavia rappuja alas keittiöön; — ei se enää sopinut neuloja-Maisan huoneeksi!
Hänestä oli tullut ikäänkuin vanha tunnettu huonekalu Tranemeilla niinä kymmenenä vuotena, joina hän nyt oli ommellut heidän luonaan sen jälkeen kun oli sattunut tuo surullinen onnettomuus, että mies oli pudonnut Akersjokeen ja hukkunut eräänä iltana pyrkiessään humalassa kotiinsa. Jäätyään leskeksi oli Maisa jälleen ruvennut ompelemaan ja vähitellen saanutkin hiukan työtä sieltä ja täältä myöskin muutamissa noista vanhoista tunnetuista perheistä, joille hän osasi olla hyödyllinen.
Häntä sysättiin sinne ja tänne, missä vain sattui olemaan tilaa, hän istui väliin palvelijain väliin makuuhuoneessa, leinin, hammassäryn tai päänsäryn vaivaamana. Hänellä oli koetut tuntomerkit ilmojen suhteen: milloin tuli pakkanen, milloin satoi lunta, mikä tuntui parhaiten päässä, mikä hartioissa tai selässä. Hän oli turmellut silmänsä kokonaan eräänä vuonna vetäytymällä niin kauaksi kuin mahdollista ikkunasta välttääkseen leiniä.
Ja mieliala riippui ilmasta ja ikkunavedosta.
Oli pimeä ja tuulinen syyspäivä; sade vihmoi ikkunaa vasten, joka oli käynyt niin vinoksi ja jota oli niin vaikea sulkea täällä Tranemin talon vanhalla puolella. Hän istui palvelijain huoneessa huivi käärittynä leuan ympäri ja maustepussi poskea vasten hammassäryn helpottamiseksi, hän päärmäsi vanhoja, hienoja pellavaisia lakanoita.