"Isä merkitsee kymmenen kruunun edestä arpoja, minä viiden… ja sitten saa Signe myöskin olla antelias. — Minä otan puhuakseni ukko Schoulle ja ehkäpä vielä muutamalle muulle, — niin teillä on tuo summa!"
Neuloja-Maisa löi käsiään yhteen pitäen samalla kiinni lakanasta.
"Voi sitä Arna-rouvaa!" Hän itki ja nauroi samalla kertaa.
Oi, kuinka maailma kirkastuisi, — — siitä riittäisi Jensinen tarpeisiin ja jäisi vielä muuhunkin! —
"Kuulkaa, Maisa, minun täytyi varta vasten tulla kertomaan muuatta uutista, Jakob on nimitetty pataljoonanlääkäriksi."
"Todellako?" — sanoi Maisa täynnä mielenkiintoa.
"Ja sitten saamme asua täällä kaupungissa."
"Kas vain! — Ja sitten hän varmaankin saa univormun?"
"Tietysti; — ja nyt me muutamme saman kadun varrelle asumaan, niin että te saatte istua ja ommella sitten meilläkin, Maisa."
"Mutta valtioneuvoksetar Schou… mitäs hän sanoo, kun muutatte pois?" — kysyi Maisa varovaisesti. — "Vai niin, — täälläkös pikku poju tepastelee isoisän luokse."