"Kiiruhda toki, Jensine!" huusi hän ja viittoi hänelle ikkunasta.
Hän meni tytärtään portaisiin vastaan palanen ruisleipää kädessä, niin että tällä oli jotakin pureskeltavaa, kun juoksi portaita alas ostamaan lankaa. Mutta Jensinen täytyisi joutua, — ei pysähtyä siellä alhaalla, niin että pääsisi hiukan auttamaan Maisaa; hän saisi ommella hameenkaistoja; matami Hansenin piti saada leninki sunnuntaiksi…
Eikä kestänytkään monta minuuttia ennenkuin Jensine mustine hiuksineen oli jälleen ovella.
"Mahtaakohan Jensenin muori tarvita hellaansa — vai voisimmeko ehkä keittää hiukan kahvia? — — — Mutta enpä luule, että on enää palaakaan sikuria" — muisteli hän. "Saat mennä kuin vihuri jälleen alas hakemaan sitä, Jensine." —
"Hella on vapaa", sanoi Jensenin matami ja avasi oven keittiöön; hänen miehensä oli kaupunginlähetti eikä milloinkaan tullut kotiin ennenkuin myöhällä.
Jensine tuli jälleen takaisin sikuritoppa kädessä.
"Saat nyt ryhtyä neulomaan, sill'aikaa kun minä keitän kahvia… Nuo kappaleet yhteen, näetkös" —
Jensine istui Maisan paikalle tämän kiiruhtaessa keittiöön ja tehdessä tulta.
"Kas niin, annahan minun katsoa", sanoi hän tullessaan jälleen sisään. "Niin, enkös arvannut, että syövyttäisit liian paljon vinoksi leikattua kappaletta — — On parasta, että ensin harsin sen sinulle, — jottet ompele sitä aivan hullusti."
Maisa istuutui jälleen tuolille ja alkoi harsia. "Minä kyllä ompelenkin sen yhtä pian itse, — sinä vain viivytät minua… Rakas muori Jensen, minun täytyy pyytää teitä olemaan niin kiltti ja auttamaan minua; panisitteko puita pesään, — minulla on niin kiire, niin" —