"Monet kiitokset, — eipä ole juuri miellyttävä tämä paikka, jossa seison, toinen saapas kurassa —"
Hän polki lautaa niin että kura räiskyi, löytääkseen eteenpäin…
"Kas — tarttukaahan kiinni sateenvarjooni, niin ohjaan teidät perille."
"Nyt te teette oikein kiltisti, neiti", kuului nyt varsin kohteliaasti.
Maisa ohjasi hänet täysin vahingoittumattomana rapuille. Tuossa puolittain luhistuneessa vanhassa puurakennuksessa asui tullivirkailija Schultz ja tämän yläpuolella leskirouva Thorsen, joka eli vuokraamalla huoneita. Kesällä viekoitteli hän ihmisiä sinne houkuttelevalla otsakkeella: "Suurenmoinen näköala yli Björvikenin ja sataman", ja kylmänä vuodenaikana taas, jolloin asukkaat säännöllisesti muuttivat pois hatarien ja ravistuneitten ikkunain vuoksi, "kuulumattoman halvalla asunnolla."
Maisa seisoi alhaalla käytäväoven luona ja kuunteli, sill'aikaa kun tuo vieras kulki rappuja ylös ja koputti eräälle ovelle siellä ylhäällä. Oli pimeää kaikkialla talossa, lukuunottamatta tullivirkailijan makuukamaria. He eivät varmastikaan olleet odottaneet häntä tänä iltana, vaan olivat panneet maata. Hän juoksi rappuja ylös ja koputti Tillan keittiöön ja sai tämän ulos.
"Olen ylioppilas Kielsberg", esitti hän itsensä. "Siivoojani on varmaankin sanonut, että tulen tänä iltana?"
"Kiitoksia avusta", sanoi hän Maisan tullessa alas rappusia, ja Maisa kuuli rouva Thorsenin harmistuneen äänen: "Varjelkoon, tulla näin myöhään ihmisten luo."
Pikkurakennuksissa pihan ympärillä olivat ovet suljetut ja ikkunat pimeät, vain maalarimestarin luota pilkotti valo valkoisten uudinten takaa, varmaan oli joku lapsista jälleen sairaana. Tontti oli aikoinaan kuulunut maataloon, ja keltainen puurakennus, jossa tullivirkailija ja rouva Thorsen asuivat, oli vanha päärakennus. Kadunpuolella asui rakennusmestari Ellefsen uudessa valkoisessa kivirakennuksessa, kauppapuoti alakerroksessa, ja nyt, kun tontin arvo oli nousemassa, olivat kaikenkaltaiset käsityöläiset, joiden työpajat tarvitsivat paljon tilaa, asettuneet asumaan pikkurakennuksiin ja vajoihin.
Maisa meni keittiön kautta pieneen, vanhaan sivurakennukseen puusepän luo. Likaämpäristä tulvahti inhoittava haju vastaan oven auettua. Hän raapaisi tulta löytääkseen pienen lampun, joka oli pantu esille häntä varten pöydälle muutamien perheen illallisaterialta jääneiden lautasten ja kuppien viereen. Hän otti jalastaan märät kenkänsä ja asetti ne vielä lämpöiselle hellalle, johon sitä ennen oli pantu kaksi paria leveitä pikilangalla ommeltuja miesten kenkiä sekä joukko sukkia keppiin kuivumaan. Lamppu kädessä meni hän sitten varovaisesti työpajan läpi.