Kaappisängyssä kaikkien puolivalmiitten tuolien ja höyläpenkkien takana tuossa lämpöisessä huoneessa makasi suutarinsälli Elling, — suutarilla ja puuseppä Dörumilla oli yhteinen keittiö, ja sattui toisinaan, että kun Maisan täytyi kulkea sitä tietä, hän oli valveilla ja ryhtyi juttelemaan ja laskemaan leikkiä.
Sisimmässä niistä kahdesta huoneesta, jotka olivat pienen käytävän päässä, nukkuivat Dörum ja matami ja ylempänä, rappusista oikealla olevassa huoneessa, yhdessä suutarin palvelustytön kanssa heidän keskenkasvuinen tyttärensä, vaivainen olentoparka, joka oli kuuro ja jota täytyi hoivata melkein kuin lasta.
Kuuromykkä oli tottunut olemaan valveilla ja odottamaan Maisan tuloa.
Nytkin kuului jotain, epäselvää ähkymistä, ja Maisa asetti lampun kädestään oven ulkopuolelle ja meni sisään. Kaksi niistä rintasokeripalasista, jotka hän oli ostanut Sundbystä, joutui tuon ihmisparan suuhun, ja palvelijattaren herättyä meni tälle pari palaa rihkamapuodin antimista lupausta vastaan, että hän huolehtii Maisan hameenhelmojen kuivattamisesta heti, kun hän aamulla on tehnyt hellaan valkean.
Puuseppä oli latonut kaikenmoisia tarvepuita ullakolle ja palomuurin taakse, niin että Maisan täytyi valaista tietä itselleen. Maisan huone oli myöskin oikeastaan laudoitettua ullakkonurkkaa, neliskulmainen ikkuna oli sovitettu kaltevaan kattoon, mutta se teki kuitenkin huoneen vaikutuksen. Hänen äitinsä jälkeenjättämä vanha piironki oli siellä ja sen lisäksi vielä muutamia tuoleja, silityslauta ja taloustavaroita ja kupariastioita sisältävä hylly sekä muutamia puunaulakoista riippuvia vaatteita, jotka kaikki täyttivät pienen huoneen.
Maisa seisahtui hetkeksi piirongin eteen ja etsi jotain eräästä laatikosta. Hän veti esiin sukkaparin, ja nopea tarkastelu selvitti hänelle, että ne olivat parsittavat, kuten hän oli aavistanutkin. Hän oli jo monena iltana koettanut välttää tuota työtä, kunnes se nyt oli miltei mahdotonta.
Tuntui varsin ikävältä ryhtyä parsimaan, hän kun oli niin väsynyt. Sitä paitsi hän oli kovasti iloinnut siitä, että pääsisi sänkyyn ja saisi aivan hautautua patjoihin, missä oli oikein lämmin. Hän oli nukkunut sillä patjalla ja samassa ruskeaksi maalatussa, aukivedettävässä sängyssä, jonka päissä oli pienet, pyöreät nuppulat, niin kauan kuin hän muisti. Siinä oli äiti kuollut niihin aikoihin, jolloin he asuivat Hammersborgissa. Sängynpään yläpuolella oli hänen valokuvansa: jäykkään krinoliinihameeseen puettu nainen, jonka työssä kovettuneet kädet olivat liian näkyvissä ja jonka pitkissä, kapeissa kasvoissa saattoi huomata lujan ja tarmokkaan ilmeen. Sivulla oleva valokuva oli jostakin sanomalehdestä leikattu ja asetettu lasikehyksiin. Se oli muuan tunnettu tohtori ja professori, joka oli ollut sekä kandidaattina että assistenttilääkärinä sairaalassa samaan aikaan kuin äitikin.
Maisa oli asettanut lampun pienelle pöydälle sängynpäähän ja nostanut tuolin sen ääreen. Nyt hän istui ja parsi sukkia varsin mukavassa asennossa jalat sängyssä ja rintasokeri pöydällä houkuttelevan näköisenä.
Sisällä vanhan Sjöbergin "koneen" luona vielä: viilattiin ja jymyttiin. Näin oli kuitenkin aina elämää talossa hänen tullessaan kotiin myöhään illalla; nykyisin Sjöberg vaivasi päätään päivät umpeensa tiirikalla aukeamattomalla lukollaan.
Yht'äkkiä Maisa purskahti nauruun. Hän tuli ajatelleeksi, kuinka hän oli kulkenut ja puolustanut henkeään tuota viatonta ihmisparkaa vastaan, jonka ei millään keinoin ollut onnistunut saada mitään vastausta kyselyihinsä ja tiedusteluihinsa…