Jospa hän nyt ei olisi tullut ostaneeksi tuota kallista sateenvarjoa, joka vei koko viikon palkan kerrallaan, ja sitten uutta leninkikangasta, niin olisi hänellä kyllä nyt rahaa. Mutta hänellähän täytyi olla ne, jotta hän saattaisi kulkea jotakuinkin siistinä niissä taloissa, joissa hän ompeli, ja jottei häntä pidettäisi minään tavallisena palvelijantöllikkönä.
Hän oikaisi itseään jännittyneenä; — ovikello soi ja ulko-ovi aukeni.
"Onko ketään kotona, Lena?" kuului kotoisesti ja tuttavallisesti, — "rouva — joku neideistä?"
Ääni hukkui osittain meluun; rämisi niin, että ruudut helisivät, raskasta kuormaa ajettiin tukkukauppiaan portista sisään.
"Ovatpa kylläkin, herra kaupunginviskaali, — kaikki ovat kotona; — ja neiti Sundt tuli myöskin tänne" —
"Va-i ni-in?"
Kuulosti siltä kuin hän olisi jäänyt seisomaan ja miettimään pitikö hänen mennä sisään vai ei.
Kaikkiapa sitä kuuli!… Maisa loi aivan hämmästyksissään silmänsä kattoon ja antoi olkapäittensä ja käsiensä vaipua veltosti alaspäin.
Hui, nyt tuo Lena jälleen melusi pannessaan ruokapöytää kokoon! Hän teki kiivaan liikkeen.
No niin, olisipa varsin hauskaa nähdä, oliko todellakin totta se, mitä Heibergillä väitettiin, että herra Torp kulki kosiskelemassa Signe-neitiä, — hirveän hauskaa… Ottaisiko hän leskimiehen? — Johan nyt!