"Niin, nyt tuli esille hänen oikea luontonsa", sanoi matami Andersen, — "siinä sen nyt kuulitte, Maisa! Olen hiukan pitänyt silmällä heidän hommiaan koko ajan, ja tosiaankin olen iloinen, että pääsin kunnialla pois sohvasta; — nyt ovat he jo saaneet käsiinsä pöydältä kolmannen olutpullon, jota he salaa vaihtavat. Viina on myöskin mennyt saman tien."
Maalarimestari ei ollut halukas avaamaan ovea. Lumipyryssä seisoi siellä odottamassa koko joukko ihmisiä, joita oli vaikea pyytää sisäänkään, eikä hän missään tapauksessa tahtonut vielä sytyttää tulta työpajaan.
"Kyllä täällä on varsin kuuma", arveli talonisännöitsijä, joka kuivasi kasvojaan käden selkäpuolella.
"Eipäs ole, Andersen!" vastusti hänen vaimonsa terävästi, — "meillä on kuitenkin niin paljon ihmistapoja, ettemme ryhdy pitämään järjestystä vieraissa ollessamme."
"Avaatteko oven?" tuli varsin käskevällä äänellä sohvasta; leski näytti olevan aikeissa nousta.
Nyt avasi maalarimestari oven ja meni sytyttämään tulen työpajaan.
Tuntui virkistävältä, kun pakkanen virtasi sisään sumupilven tavoin. Ulkona kuunvalossa näki Maisa Ellingin ja muutamia muita, joiden hän tiesi tulevan; — heitä oli koko joukko — tulisi oikeat tanssit.
Hän arvasi kyllä, miksi Elling pysytteli niin lähellä ovea: tämä tahtoi ensimäisenä ehtiä pyytämään häntä… Ja juuri kun he nousivat lähteäkseen työpajaan, olikin Elling siinä.
"Kyllä, kyllä, mutta saatte pyytää uudelleen oikein kunnollisesti tuolla sisässä eikä täällä ulkona lumessa…"
Työpaja oli järjestetty siistiksi, suloinen lämmin virtasi vastaan. Maalarimestarin luona oli aina niin kuuma sen vuoksi, että kaiken vastamaalatun piti talvella olla kuivumassa sisässä sekä yöllä että päivällä. Maalipyttyjä ja pusseja ja öljykivi ja kaikenlaisia maalarinkapineita oli nurkassa, nojallaan olevat tikapuut suojanaan, ja kelkkoja ja muita kuivumaan pantuja esineitä oli kattoparrujen välissä olevilla orsilla juuri ja juuri niin korkealla, etteivät päät ylettyneet niihin.