"Tuo Maisa on sievä tyttö", sanoi talonisännöitsijä — "Näkee, ettei hän kuulu raskaantyöntekijöihin, kuka sitten lieneekään hänen isänsä — no niin, hyi olkoon, — katsokaa nyt, kun suorastaan tallaavat jalat tässä."
Galoppadi oli menossa sitä vauhtia, että kaksi kelkkaa putosi alas telineiltä uunin takaa.
Vanha Dörum istui köyryselkäisenä ja hiljaisena ja vakavana ja vetäisi silloin tällöin haikuja piipustaan. Toisella silmällään seurasi hän Maisa Jonsia ja Ellingiä, jotka tanssivat schottista, hän tiesi niin tarkalleen mitä matami Dörum ajatteli noista kahdesta, tämä varmaankin istui ja teki huomioita kaikesta… Elling oli kelpo mies… Mutta pitää olla muutakin ennenkuin voi perustaa oman työpajan…
Jostakin neuvoteltiin kauempana oven luona:
"Kyllä toki" — puheli matami Jörstad — "Tilla saa kyllä tulla tänne ja kauppias Sundbyn Maren myöskin, — molemmathan ovat meidän tuttaviamme, matami Rasmussen."
"Enpä olisi luullut, että olemme joutuneet paikkaan, missä palvelijattaria pidetään tuttavina!" Matami Rasmussen huusi kovalla äänellä tyttärensä pois tanssista… "Thea! — Larsine, kiiruhtakaa, kuuletteko…"
"Hän aikoo mennä", tuli Jörstadin emäntä sanomaan hämillään.
"Tarjoa hänelle vain punssia, eukkoseni!" Maalarimestari kaatoi sekoitusta summamutikassa aimo annoksen olutlasiin; — hän tiesi kyllä, mistä tuuli puhalsi oli ollut aivan anteeksiantamattoman heikkoa se sekoitus, jota hän oli antanut vaimonsa tarjota matameille.
Tilla ja Maren liehuivat kumpainenkin oman kavaljeerinsa kanssa tanssissa täydessä vauhdissa törmäten toisia vastaan ja tuuppien toisiaan ahtaassa piirissä lattialla ja kesken kaiken näkyi karkeitten villasukkien varret märkäin kenkien yläpuolella.
Vanha Dörum karisteli kurkkuaan ja sylkäisi tupakansauhun keskeltä; tanssijat tömistivät lattiaa niin että kaikki maalarityöpajan tomu pölähti esiin; se tunkeutui rintaan — — — uh — uh — uh — uh — Hän kääntyi ikkunalaudalla olevaan lasiin päin ja otti pienen kulauksen huuhdellakseen kurkkuaan.