"Mutta onhan se kai lähetetty teille, mitä?" sanoi Kielsberg harmistuneena.
"Sanokaa vain, kuka sen vei hänelle, niin hän kyllä muistaa", arveli
Jörstadin matami. "Parasta on, että Tilla puhuu hänen kanssaan siitä…
Tilla!…"
Olipa onnetonta, että Tillakin oli täällä; eihän kannattanut syyttää tätä.
"Oi ei, matami Jörstad, missään tapauksessa en kuitenkaan saa kahvia huomenaamulla aikaisin", sanoi Kielsberg jalomielisesti… "Niinpä minä lähetän sen teille huomenna aamupäivällä, Sjöberg." Hän näytti aikovan lähteä.
"Suuret kiitokset, matami Jörstad. — Mutta sanokaahan", sanoi hän ikäänkuin äkillisen uteliaisuuden valtaamana, — "kuka on tuo tumma, pitkä tyttö, joka seisoo ja hymyilee ja puhuu paljon, — olen nähnyt hänet useampia kertoja, — ei kai hän asune tässä talossa?"
"Hän on Jensine Andersen, Ellingsenin talon isännöitsijän tytär."
"Ja eikös tuolla matami… niin, matami Dörumin vieressä ole tuo ompelijatar, joka asuu tässä talossa."
"On kyllä, neiti Jons, joka nyt oli kummina, saan ilmoittaa."
"Kahvikeitin!" — kuiskattiin hänen takanaan; ääni kuulosti epämiellyttävältä.
"Ettehän tahtone, herra ylioppilas, kieltäytyä lasista punssia ennenkuin menette", tarjosi matami.