Maisan sydän löi yhä kiivaammin ja kiivaammin…
Maisa istui katsoen kaiken aikaa lattiaan, nykäisi silloin tällöin hermostuneesti lantioitaan ja suoristi selkäänsä. Sitten hän yhtäkkiä harminpuuskassaan katsoi suoraan Kielsbergiin ja aivan punastui ilosta, — sen nyökkäyksen ja sen iloisen silmäniskun, jonka hän kohtasi juuri Kielsbergin pannessa hattua päähänsä, ymmärsi hän samassa, se merkitsi: eikö hän Maisankin mielestä ollut selviytynyt aika hyvin tänä iltana?
Maisa riuhtaisi Ellingiä ja sai ravistetuksi hänet oikeaan juhlavauhtiin.
III.
Maisa tuli kotiin kauppias Bjerkeltä illalla Grändseä pitkin.
Kaasulyhdyt loistivat punaisina sumussa ja himmeä tähtitaivas kimmelsi.
Vaikka hän kulkikin reippaasti, täytyi hänen aina silloin tällöin hieroa käsillään korvansa lämpimiksi, nahkakauluri oli nyt hyvin tarpeen purevassa pakkasessa. Vaterlandin sillalla kävi niin kylmä viima, että suorastaan täytyi juosta ja pitää käsipuuhka kasvojen edessä.
Silloin tällöin riensi joku hänen ohitseen käytävällä, ja kadulla helisivät tiuvut ja natisi pitkä reki, kun talonpojat palasivat kotiinsa kaupungista.
Kaasulyhdyn luona liikkui joku kaukana jäljessäpäin. Ei, siellä ei ollutkaan ketään, jo aikoja sitten olisi Maisa tuntenut askeleet. Viime aikoina ei ollut niinkään harvinaista, että myöskin ylioppilas Kielsberg tuli kotiin tähän aikaan, kahdeksan ja yhdeksän välillä illalla ja saavutti Maisan ja jutteli ja seurasi häntä aina portille saakka, jossa he erosivat.
Hänen oli jo lämmin ja hyvä olla — vain jalkoja palelsi enää — hän hiljensi käyntiään.
Nyt näkyi jo Ellingsenin portin luona oleva kaasulyhty.