"No, enkös sanonut, että tämä olisi hauska kappale!"
"Sellaista hullutusta!"
"Sanokaapas, eikö Endre, sulhanen, ole kekseliäs mies."
"Enpä todellakaan voi itkeä tämän vuoksi", hymyili Maisa, "minua ei kuitenkaan tarvitse viedä ulos siitä ovesta, josta puhuitte."
"Emme ole vielä päässeet loppuun, neiti Jons."
Ei, tosiaankin näytti siltä, sillä nyt hänet sidottiin ja vietiin pois.
Maisa katsoi alas, näkisikö hän ketään tuttavaa teatterissa. Oli vain vähän väkeä näin sunnuntai-iltana alhaalla permannolla ja alimmissa aitioissa, mutta ylemmät penkkirivit olivat täynnä. Alhaalla näki hän Torkild Heibergin ja kauempana toisella puolen Arnan iloisen ylioppilas Schoun, joka seisoi toinen käsi taskussa ja toisella pitäen kiikaria silmiensä edessä ja katsoen ympärilleen. Maisa veti varovasti kasvonsa pylvään taakse.
"Haluatteko appelsiinin, neiti?" tarjosi Kielsberg, joka oli ollut alhaalla tarjoiluhuoneessa. Ihmiset tunkeilivat meluten jälleen paikoilleen.
Toinen näytös alkoi. Kielsberg muutti nyt istumaan ylempänä Maisan takana olevalle penkille; — hänellä oli erittäin epämukava paikka, siinä oli ahdasta ja hänen täytyi koko ajan varoa ettei putoaisi Maisan niskaan. Päällystakkinsa oli hän asettanut istuimelleen allensa.
Nyt tyttö näytti, että hän luotti Endreen ja tahtoi pelastaa tämän pulasta, vaikka se näyttikin vaikealta…